Viime vuonna Mitsubishin WRC-autolla valikoituja osakilpailuja kaasutellut ja uransa parhaimman sijoituksen MM-rallissa ajanut Välimäki ajaa Aasian-tyynenmeren rallisarjan MRF-rallitiimin N-ryhmän Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautolla, jonka huollosta ja ylläpidosta vastaa australialainen RaceTorque rallitiimi. Vuonna 2005 Välimäki ja Kalliolepo saavuttivat sarjavoiton saman tiimin kilpailukalustolla. Osaamista tiimissä löytyy siis niin ratin takaa kuin myös sen ulkopuolelta.

Seitsemän osakilpailun mittainen sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna ajettavalla Uuden-Kaledonian osakilpailulla. Kaksi kilpailupäivää ja niiden 15 erikoiskokeen sekä noin 239 erikoiskoekilometrin mittainen kilpailu ajetaan vain noin 800 kilometrin päässä äskettäin Salomon saaria koetelleesta luonnonkatastrofista. Kilpailun keskuspaikka on Ranskan siirtomaasaaren suurin kaupunki Noumea, joka on tunnettu lomapaikka erityisesti Pohjois-Aasian seudun ihmisten keskuudessa.

Kilpailu alkaa perjantaina kahteen kertaan ajettavalla ja yleisölle rakennetulla erikoiskokeella Noumean keskustan Hippodromilla. Seuraavana päivänä kilpailijat suuntaavat yli 200 kilometrin siirtymätaipaleen päässä oleville kolmelle erikoiskokeelle, jotka jokainen ajetaan päivän aikana kolmeen kertaan. Sunnuntaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan noin 100 kilometrin päässä kaupungista. Välimäki lähtee viivalle hakemaan jatkoa vuoden 2005 kilpailun voitolle.

– On todella mukava palata maapallon toiselle puolelle ajamaan tutun tiimin kanssa Aasian-tyynenmeren rallisarjan toisesta mestaruudesta kilpailuun, josta minulla on vain hyviä muistoja. Toissavuonna täällä oli todella vaikeat olosuhteet eikä taideta tänä vuonna päästä yhtään helpommalla. Pikataipaleiden pinta on täynnä mutaa, josta välillä löytyy hyvin pitoja kun taas täysin arvaamattomasti seuraavassa mutkassa ei ole kitkaa edes nimeksi. Vuonna 2005 olimme samoissa olosuhteissa kilpailun nopein kuljettaja, joten kovin huolissani en ole, analysoi Välimäki.

– Yritimme ajaa kaksipäiväiset ennakkotestit, mutta molempina päivinä tiimin kaksi muuta kuljettajaa on taistellut teknisten ongelmien parissa siinä määrin, ettei erittäin sateisissa ja liukkaissa olosuhteissa ajetuista testeistä tullut lähes yhtään mitään. Olemme saaneet kaasutella vain noin 25 testierikoiskoekilometriä enkä sen seurauksena ole pystynyt säätämään autoa täydellisesti mieleisekseni saatikka rakentamaan luottoa sillä ajamisen ympärille. Pikataipaleille joudumme valitettavasti starttaamaan arveluttavin mielin, Välimäki jatkoi.

Ralliautoilun MM-sarjassa on ralliautoilun ystäviä herkuteltu LIVE-kuvan välityksellä kilpailun yleisöerikoiskokeilta. Vuonna 2005 Välimäki teki suomalaista pioneerityötä voittamalla Aasian-tyynenmeren rallisarjan ja nyt vuonna 2007 hän toteuttaa suomalaisille rallifaneille palvelun jota ei ole aikaisemmin Suomen mittakaavassa nähty. Surffaa internetin välityksellä hänen kotisivuilleen osoitteeseen www.jussivalimaki.com ja vie itsesi Uuteen-Kaledoniaan Jussin rallimatkalle. Hänen kotisivujensa välityksellä on nähtävissä liikkuvan kuvan välityksellä mitä kaikkea hänen sekä tiimin kisapäiviin on mahtunut. Videoita, kuvia ja raportteja lisätään päivittäin!

Palvelun toteuttaa Plopcrew Productions / Jani Kekoni, joka touhuaa Juicen matkassa. Lisää kuvia löydät hänen yrityksensä kotisivuilta osoitteesta www.plopcrew.net ja valitsemalla ”mediapankki / menu / ulkomaan keikat / uusi-kaledonia 2007”.

Jussi Välimäen psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste