Toiseen kilpailupäivään Välimäki joutui lähtemään 24 sekunnin takaa-ajoasemasta. Neljännellä erikoiskokeella sattunut ajovirhe ja koko päivän vaivannut vaihdelaatikkovika olivat hillinneet suomalaiskaksikon vauhtia aina ensimmäisen kilpailupäivän viimeiseen huoltoon saakka, jossa rikkonainen vaihdelaatikko pystyttiin huoltoajan puitteissa vaihtamaan. Yötauon aikana Jussi ja Jarkko keräsivät ajatuksensa ja lähtivät ajamaan voitosta.
Neljä erikoiskoetta ja 114,87 erikoiskoekilometriä sisältänyt toinen kilpailupäivä tarjosi kilpailijoille syherömäisiä vuoristoteitä, joiden keskituntinopeus vastasi lähinnä Kyproksen MM-rallin hitautta. Välimäki ja Kalliolepo hallitsivat erikoiskokeella vallinneet olosuhteet tallitoveriaan paremmin kellottaen 28 kilometrin mittaiselle avauserikoiskokeelle tiimikaveriaan 27 sekuntia nopeamman ajan. Tahti jatkui myös seuraavilla pikataipaleilla. Näin Jussi ja Jarkko suhahtivat vauhdilla kilpailun piikkipaikalle luovuttamatta sitä enää takaisin. Vuonna 2005 edellisen kerran Uuden-Kaledonian rallitiet valloittanut Välimäki uusi voittonsa vuoden 2006 voittajan Katsu Taguchin tyytyessä toiseksi korkeimpaan palkintokorokkeeseen. MRF Tyres saavutti näin tuplavoiton ja avasi menestyksekkäästi kilpailukauden.
– Olimme ensimmäisenä kilpailupäivänä lievästi hukassa – Tien liukkaus yllätti ja auton ominaisuuksien opettelussa sekä teknisten vikojen kanssa painimisessa tallitoverimme pääsi pienelle karkumatkalle. Yön aikana kasvatimme sarvet päähän ja päätimme näyttää miksi meidät haluttiin ajamaan tänne Aasiaan. Aamun ensimmäisessä huollossa otimme tietoisen riskin valitsemalla mutapyörät normaalin sorarenkaan sijaan. Tallitoverimme oli Flexi Servicen turvin 15 minuuttia aikaisemmin valinnut sorarenkaat allensa, joten voitte kuvitella hänen ilmeensä kun hän näki valintamme, Välimäki kertoi.
– Toisena kilpailupäivänä päätimme hyökätä heti aamusta, sillä erikoiskokeet olivat uusia myös tiimikaverillemme. Olimme Jussin kanssa jo nuotituksessa päättäneet, että tälle pitkälle vuoristoerikoiskokeelle otamme mutapyörät vaikka keli olisi kuiva. Valinta osoittautui oikeaksi ja kaasuttelimme yhdellä erikoiskokeella tallikaverimme kiinni sekä myös ohitse, analysoi II-kuljettaja Jarkko Kalliolepo suomalaiskaksikon tekemää peliliikettä.
Myös seuraavilla erikoiskokeilla Välimäki jatkoi hyvää rymistelyä kasvattaen tasaisesti johtoaan. Neljän pikataipaleen jälkeen 24 sekunnin tappioasema oli muuttunut 19 sekunnin voitoksi. Näin ralliautoilun Aasian-tyynenmeren rallisarjan kilpailukausi on potkaistu käyntiin menestyksekkäästi sinivalkoisin värein.
Seuraava osakilpailu jää MRF Tyresilta väliin
Voiton myötä Välimäki saavutti 10 arvokasta mestaruuspistettä. Lisäksi molemmilta kilpailupäiviltä jaetaan bonuspisteitä päiväkohtaisten tulosten perusteella. Ensimmäisen päivän toinen sija toi kaksi ja toisen päivän voitto kolme bonuspistettä. Välimäki avasi Aasian-tyynenmeren rallisarjan poimimalla 15/16 pisteestä. Startti oli siis fantastinen.
Seuraava osakilpailu ajetaan kuukauden päästä Uudessa-Seelannissa. MRF Tyres jättää kilpailun väliin, sillä sarjan seitsemästä osakilpailusta tiimien oli valittava kuusi joihin osallistua. Välimäen ja Kalliolevon seuraava kilpailu on kesäkuun alussa Australiassa.
Epäviralliset lopputulokset Rallye de Nouvelle Caledonie 2007:
1. Jussi Välimäki & Jarkko Kalliolepo, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 2h 54min 15sec
2. Katsu Taguchi & Mark Stacey, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +19 sec
3. Patrick Yanai & Dominique Yanai, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, +4min 48sec
Aasian-tyynenmeren rallisarjan epäviralliset yhteispisteet (APRC) ensimmäisen osakilpailun jälkeen 1/7:
1. Jussi Välimäki & Jarkko Kalliolepo, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 15 pistettä
2. Katsu Taguchi & Mark Stacey, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 13 pistettä
3. Patrick Yanai & Dominique Yanai, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 7 pistettä
Lisätietoja löydät Jussi Välimäen kotisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com. Kiireisestä lentoaikataulusta johtuen kisavideo julkaistaan tiistaina 17.4.2007.
Jussi Välimäen psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870