Mille Miglian ralli on Italian rallisarjan mestaruuskilpailun lisäksi FIAn euroopan mestaruussarjaan osakilpailu. Se on kaksipäiväinen tapahtuma, josta GT-luokkalaiset ajavat kahden ajetun yleisö-erikoiskokeen lisäksi ensimmäisen kilpailupäivän. Ralli kaasutellaan kokonaan asfaltilla ja sen reitti sisältää tunnelmallisen Gardajärven ympäristössä ajettavia erittäin mutkaisia erikoiskokeita.

– Ensimmäinen kokemus GT-luokan Nissanin 350Z ralliautoon on ollut erittäin positiivinen. Rata-autona mainetta niittänyt kaunis menopeli on kuluneen kahden erikoiskokeen aikana osoittautunut erittäin kilpailikykyiseksi autoksi. Tietysti takavetoinen ralliauto on vaatinut pientä opettelua ja totuuttelua WRC-auton jälkeen, mutta eipä se juurikaan ole menoa haitannut, analysoi GT2-luokan johtoasemaa pitävä Gardemeister.

– Huomenna edessä on pitkä rallipäivä, jossa tavoitteenamme on luonnollisesti oman luokkamme voitto. Hyvänä bonuksena olisi olla myös GT1-luokan autoja nopeampi, joten tavoitetta perjantaille riittää. Fiilikset kabiinin sisällä ovat erinomaiset, sillä Toni on ammattikuljettajana ottanut tilanteen hienosti haltuun, jatkoi Gardemeisterin II-kuljettaja ja television rallilähetyksistä tuttu Tomi Tuominen.

Mille Miglian EM-rallin yleiskilpailua johtaa Giandomenico Basso Fiat Grande Punto S2000 ralliautolla. Toisena kaasuttelee Luca Rossetti Peugeot 307 S2000lla.

Lisätietoja kilpailusta sekä sen tulospalvelun löydät osoitteesta www.rally1000miglia.it sekä myös Toni Gardemeisterin kotisivuilta osoitteesta www.tonigardemeister.com

Toni Gardemeisterin psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste