Sohlberg avasi Kreikan rallin ajamalla torstaina 3,2 kilometrin
mittaisella yleisöerikoiskokeella N-ryhmän kuudenneksi kovimman ajan.
– Ihan ok pätkä, joka oli enemmänkin taas totuttelua autoon. Auto toimi
hyvin ja kaikki on kunnossa todelliseen kilvanajoon, kertoi Sohlberg
luottavaisena.
Sohlberg ja hänen kartanlukijansa Risto Pietiläinen ovat ajaneet Syms
Rally Teamin punaisella Subaru Imprezalla kolmanneksi Ruotsissa ja
Meksikossa, mutta Argentiinan ralli päättyi keskeytykseen ohjausvarren
petettyä.
Sohlbergilla oli Kreikkaan tultaessa koossa 12 pistettä, jotka oikeuttavat
MM-sarjan toiseen sijaan. Kärjessä kiitää japanilainen Subaru-kuljettaja
Toshihiro Arai 19 pisteellä. Sohlberg pystyi pitämään Arain takanaan
torstain ainoalla erikoiskokeella.
– Perjantai käynnistetään lujaa, mutta samalla muiden vauhtia tarkkaillen.
Kreikan rallissa ei tarvitse olla kärjessä vielä avauspäivänä. Tärkeintä
on olla siellä sunnuntaina kisan päättyessä, korostaa Sohlberg.
Akropolis-rallin tiet ovat paremmassa kunnossa aiempiin vuosiin
verrattuna, mutta reitti on silti aina vaativa varsinkin N-ryhmän autolle.
– Tässä rallissa on edettävä järkevästi. Painetaan kaasu pohjaan siellä
missä on mahdollista ja otetaan toisaalta hitaat paikat niiden
edellyttämällä maltilla.
Sohlbergin suunnitelmat ovat selvät perjantain lenkin osalta.
– Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta mennään näillä säädöillä, mutta päivän
kolmannelle, eli Agia Sotiran pätkälle on muutettava jousitusta ja
nostettava auton alustaa. Jousituksen kanssa on oltava tarkkana myös
iltapäivällä, kun samat erikoiskokeet ajetaan toistamiseen, muistuttaa
Sohlberg.
Kreikan MM-rallin perjantain ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta
yhteispituudeltaan 106,22 kilometriä.
Sunnuntaina päättyvässä rallissa ajetaan kaiken kaikkiaan 334,44
erikoiskoekilometriä.
Kreikan MM-ralli. N-ryhmän tilanne 1/23 erikoiskoetta:
1. Mark Higgins, Mitsubishi ja Armindo Araujo, Mitsubishi 3.00,1
3. Nasser Al-Attiyah, Subaru + 1,2
4. Simone Campedelli, Mitsubishi ja Patrik Flodin, Subaru + 1,5
6. Kristian Sohlberg, Subaru + 1,8
7. Juho Hänninen, Mitsubishi + 2,2
8. Toshihiro Arai, Subaru + 2,5
N-ryhmän MM-pistetilanne 3/6 osakilpailun jälkeen:
1. Toshihiro Arai, Japani, 19
2. Kristian Sohlberg, Suomi, 12
3. Oscar Svedlund, Ruotsi, 10
4. Federico Villagra, Argentiina, 10
5. Mark Higgins, Iso-Britannia, 10
6. Anton Alén, Suomi, 8
7. Juho Hänninen, Suomi, 6
8. Fumio Nutuhara, Japani, 6
Tuotantoautojen (PWRC, N-ryhmä) MM-sarjan rallikalenteri 2007:
* 9.-11.2. Ruotsi
* 9.-11.3. Meksiko
* 4.-6.5. Argentiina
* 1.-3.6. Kreikka
* 31.8.-2.9. Uusi-Seelanti
* 26.-28.10. Japani
16.-18.11. Irlanti
30.11.-2.12. Wales
* Kristian Sohlbergin ohjelmassa olevat MM-rallit.
www.kristiansohlberg.com
www.syms.jp
www.wrc.com
http://www.acropolisrally.gr/en/
Teksti: Kari Aho