– Kisa alkoi hiukan takkuillen, sillä uusien renkaiden sekä keskilukon uusitun ohjelman ansiosta pidot olivat nyt todella mahtavat eikä oikein osattu käyttää niitä hyväksemme. Tultiin alkulenkki ehkä hiukan liian varovaisesti. Toisella lenkillä ajo alkoi sujua ja jarrutukset osuivat paremmin kohdalleen. Saatiin Joni Nikko kuitattua ja pidettyä takanamme sekä kavennettua aikaeroa kärkeen, Rantanen kertaa.
Rantasen kilpa-auto, Mitsubishi Lancer Evo VIII, on kevättauon aikana saanut uuden keskilukon ohjelman sekä uusitun alustan. Muutokset ovat osuneet nappiin.
– Nyt autoa voi ajaa enemmän keula edellä, eikä perä enää karkaile mutkissa. Auton ajettavuus on parantunut talvesta huomattavasti. harmi vaan, ettei tajuttu eikä luotettu, että pidot ovat niinkin hyvät, kovempaakin olisi voinut mennä. Reitti oli todella nopea ja saatiin parhaimmillaan huippuja 193 km/h, mutta mielestäni näillä teillä auton olisi pitänyt kulkea kovempaa. Mutta hyvä auto tämä on opetella nelivetoisen niksejä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ennen kaluston päivitystä kannattaa keskittyä harjoitteluun ja tätä kautta supistaa eroa kärkeen, kuin hakata rahaa erilaisiin teknisiin juttuihin, Matti pohtii.
Ennen seuraavaa Kouvolassa ajettavaa SM-rallia Rantasen ja kartanlukija Jan Lönegrenin ohjelmassa on AKK:n kaksipäiväinen valmennusleiri sekä testipäivä Juuso Pykälistön ohjauksessa. Myös omatoiminen, koko kevään jatkunut, tiivistahtinen nuottiharjoittelu jatkuu edelleen.
– Juuso tulee katsomaan vierestä miltä ajamiseni näyttää sekä paneutuu auton säätöihin. Uskon, että näiden asioiden kautta saadaan eroa kärkeen kavennettua. Töitä se toki vaatii, mutta siihen ollaan valmiita, Matti painottaa.
Ison N-ryhmän pistetaulukossa Rantanen nousi seitsemänneksi.
Teksti: Timo Rintakoski