Kilpailu lähti mukavasti käytiin erikoiskokeelta yksi napsahti heti ison N-ryhmän kymmenes sija joka oli hyvä aloitus kun yleensä on totuttu olemaan siellä kympin huonommalla puolella kertoilee Pulkkinen. Toinen erikoiskoe mentiin samaan tahtiin sitten sijoitus hiukan paranee eli erikoiskokeilla kolme ja neljä tuli yhdeksäs sija. Erikoiskoe viisi päättyi seitsemänteen sijaan ja aina vain paranee sillä erikoiskokeella kuusi sijoitus oli jo Ison N-ryhmän viiden. No aina voi hehkutta mutta tosin tähän mennessä oli jo muutama nimimies pudonnut kelkasta ja seuraavaksi oli sitten Keltaisen Kaunottaren vuoro.
Erikoiskokeella seitsemän paukahti ja tekniikka petti. Koska vauriota oli vaikea arvioida kesken ajon oli turvallisinta jättää leikki kesken. Keskeytys N-ryhmän viidenneltä sijalta sai melkeinpä Keltaisen Kaunottaren muuttamaan väriään niin karvaalta se maistui.
Positiivinen kilpailijapari Timo Pulkkinen ja Lasse Miettinen
tuumaavat kuitenkin että seuraava näytön paikka on Mikkelissä syyskuun loppupuolella.
Rally Drivers Teamin menestys Uudenkaupungin kilpailussa oli kuitenkin kaikkiaan hieno sillä Jarmo Mikkonen vei kisan voiton ja Kim Niemi oli kuudes.
Pulkkinen Racing Team tiedotus
”TÄMÄN ON PAKKO OLLA KIVAA”