PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution ralliautolla ajanut Jussi Välimäki II-kuljettajansa Jarkko Kalliolevon kanssa tähtäsivät SM-Uusikaupunkirallista A-ryhmän kolmanneksi korkeimpia pisteitä pitääkseen SM-kultatoiveet elossa. Näin ei kuitenkaan käynyt sillä kangasalalainen rallikaksikko ei yltänyt tavoitteisiinsa kilpuriaan vaivanneiden jarruongelmien seurauksena. Pitkään kolmatta sijaa hallussaan pitänyt Välimäki joutui taipumaan kilpailun viimeisillä pikataipaleilla jarruongelmien seurauksena. Maalilipulle saavuttaessa Välimäki ja Kalliolepo saavuttivat A-ryhmän viidenneksi korkeimmat SM-pisteet. Tämä sijoitus riitti nipin napin pitämään heidät SM-sarjan yhteispisteissä A-ryhmän piikkipaikalla.
– Tiesimme ettei meillä ollut mahdollisuutta WRC-autolla ajavien kilpailijoiden vauhtiin. Toiselle huoltotauolle saakka olimme ajamassa tavoitteeseemme, mutta valitettavasti seuraavalla pikataipalella uudet jarrupalat eivät toimineet halutulla tavalla vaan murenivat allemme. Näin jouduimme kolmella viimeisellä erikoiskokeella hiljentämään vauhtia, sillä myös meidän mielestä niin oma kuin katsojien turvallisuus tulee ensimmäisenä. Putosimme viidenneksi ja samalla taistelu ralliuramme ensimmäisestä SM-kullasta koki rankan takaiskun, raportoi Välimäki kilpailun tapahtumia.
– Syyskuun neljäntenä lauantaina ajattavassa ja kotimaisen SM-sarjan kilpailukauden päättävässä Mikkelin Vaakuna rallissa odotamme lähinnä ihmettä tapahtuvaksi, sillä meillä ei ole mahdollisuutta vastata Mikkosen ja hänen Peugeot 206 WRC vauhtiin. Hänen käsissään on täysin mestaruutemme tai hänen mestaruutensa avaimet. Meillä ei resurssit tällä hetkellä riitä vastaavanlaisen kilpailukaluston hankkimiseksi viimeiseen kilpailuun, joten ralliautoilun Suomen Mestaruus taitaa olla osaltamme menetetty, Välimäki analysoi.
SM Uusikaupunkirallin maalista kiireellä kohti Indonesiaa
Välimäen vauhtiviikko jatkuu tulevana viikonloppuna ajettavassa Aasian-tyynenmeren rallisarjan kuudennessa osakilpailussa Indonesian Makassarissa. Lauantaisen SM-Uusikaupunki rallin maalista Heliwestin ilmakyydillä matkaan startannut Välimäki II-kuljettajansa Jarkko Kalliolevon kanssa taistelevat vuonna 2005 voittamansa FIAn alueellisen mestaruussarjan mitaleista. Myös tässäkin sarjassa mestaruuden avaimet ovat täysin kanssakilpailijan käsissä, sillä sarjan avauskilpailua lukuun ottamatta hallitseva mestari Cody Crocker on ajanut ongelmattomia kilpailuja Välimäen kärsiessä niin teknisistä kuin onnettaren luomista ongelmista.
– Indonesiassa meitä odottaa pitkä maanantainen testipäivä. Helppoa se ei sielläkään sektorilla tule olemaan, sillä alueella vallitsee erittäin trooppinen ilmasto sekä mutkaiset ja paikoin jopa erittäin huonokuntoiset peltotiet. Kuumuus asettaa omat haasteensa ja alati kiemurteleva ja pääsääntöisesti pelloille rallia varta vasten rakennetut pikataipaleet toiset haasteet. Kaksi vuotta sitten varmistimme sarjamestaruuden täällä Indonesiassa, joten hyviä muistoja lähdemme verestämään. Tavoitteenamme on luonnollisesti vain ja ainoastaan voitto, Välimäki suunnitteli.
Tuttuun tapaan Jussi Välimäki haluaa viedä sinut syvemmälle kansainvälisen ralliautoilun maailmaan tarjoamalla kotisivuillaan indonesialaisen JussiCamin. Ensimmäinen lähetys on nähtävissä keskiviikosta lähtien! Tervetuloa Välimäen jousille Aasialaisen rallikulttuurin lähteille!
JussiCamin ja monta muuta ihmeellistä asiaa löydät Välimäen kotisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com
Jussi Välimäen psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net