Vuosi sitten Mikakiracing otti uuden haasteen ralliharrastuksessaan vaihtaen kilpailukalustonsa menestyksekkäästä Toyota Starletista tehokkaampaan BMW M3 ralliautoon. Uusien niksien opettelusta ja teknisistä vioista kärsinyt edellinen kilpailukausi jäi taakse erinomaisella tavalla tiimin kaasutellessa kärkivauhtia Vanajanlinna rallin avauserikoiskokeesta lähtien. Mikakiracing pysyi tiukasti viime elokuussa Suomen MM-rallin yhteydessä ajetun Vetomies kilpailun hopeamiehen Seppo Kopran kannassa eikä päästänyt eroa neljään pohja-aikaan yltäneeseen Kopraan kasvamaan suureksi. Kilpailun ratkaisu tapahtui viimeisellä pikataipaleella Kopran ralliautoon tulleeseen sähkövikaan ja näin Kauppinen kiersi reitin ripeinten – tosin vain pienellä 1,6 sekunnin marginaalilla Kopraan nähden. Mikakiracing jakoi Kopran kanssa yhden pohja-ajan ja oli piti kiireisintä kyytiä kahdella muulla.
– Jyvä alkaa jälleen löytyä ja harjoittelu alkaa tuottaa tulosta, iloitsi suoritukseensa tyytyväinen Kauppinen.
– Loppuun saakka yritettiin täysillä ja se palkittiin tällä kertaa voitolla. Sähkövian seurauksena Kopran auto sammui päätöspätkällä meidän kannaltamme sopivan pitkäksi aikaa ja näin pääsimme niukasti nousemaan tuloksissa hänen ohitseen. Ajoimme II-kuljettajani Matti Janhusen kanssa lähes virheettömän suorituksen ja se palkittiin nyt hienolla luokkavoitolla ja Pelimies Challenge rallisarjan täysillä pisteillä. Saimme fantastisen lentävän startin uuteen kilpailukauteen, Kauppinen jatkoi.
Sarjan toinen osakilpailu kurvaillaan kuukauden kuluttua Mikakiracingin kotimaisemissa Laukaan ympäristössä ajettavassa SM Peurunkarallissa. Sitä ennen Kauppinen ja Janhunen käyvät nautiskelemassa lapin taikaa osallistumalla vajaan kahden viikon päästä Rovaniemellä ajettavaan Arctic Lapland ralliin.
– Nyt tuntuu, että olemme saaneet lapsentaudit ralliautostamme karistettua ja kehitettyä sitä vauhdillisesti oikeaan suuntaan. On erittäin mielenkiintoista startata kohti arktista seikkailua ja katsoa miten kuljettajat ja auto toimivat kaamoksen keskellä, Kauppinen suunnitteli.
Lopputulokset Vanajanlinna ralli, Pelimies Challenge -luokka, top-3:
1. Mikko Kauppinen & Matti Janhunen, BMW M3, 34.03,3 min
2. Seppo Kopra & Matti-Jussi Partanen, BMW M3, +1,6 sek
3. Pasi Törmä & Mikko Laakso, Volvo 240, +13,6 sek
Lisätietoja löydät tiimin kotisivuilta, joille pääset osoitteesta www.rengaskanava.fi
Mikakiracing tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net