Pitkään rallisarjaan ja sen kolmeen ralliluokkaan on ilmoittautunut runsaasti niin vanhoja kuin uusia kuljettajia. Edessä oleva kilpailukausi jää myös historian kirjoihin kilpailijoiden viimeisenä mahdollisuutena saavuttaa ralliautoilun A-ryhmän Suomen Mestaruus, sillä Autourheilun Kansallinen Keskusliitto on päättänyt riistää SM-arvon tehokkaimpien, näyttävimpien ja myös kalleimpien ralliautojen A-ryhmältä. Kaudella 2009 ralliautoilun SM-mitaleista ajetaan vain kahdessa tuotantoautoihin perustuvassa ralliryhmässä.

Koska A-ryhmän viimeinen mestari tullaan muistamaan aina, starttaa espoolainen yrittäjä Jukka Hiltunen, 37, kovalla kilpailukalustolla metsästämään mainetta ja kunniaa. Kauden 2003 F-Cupin yleisen luokan rallimestarin alla raapii Ford Focus RS WRC’03 ralliauto, joka on niin teholtaan kuin ominaisuuksiltaan auto, joka jo jämerältä kilpa-automaiselta ulkonäöltään herättää arvostusta. Hiltusen ja hänen uuden II-kuljettajansa Panu Plosilan kilpailuohjelmaan kuuluu SM-sarjan lisäksi myös kansainvälisiä kilpailuja Virossa sekä kauden kohokohtana elokuussa ajettava Suomen MM-ralli.

– Tavoitteet on asetettu ralliautoilun SM-kultamitaliin sekä kotimaisen sorasirkuksemme, Suomen MM-rallin kolmen pitkän kilpailupäivän kunnialla suoriutumiseen. Olisi fantastista kauden päätyttyä olla ralliautoilun A-ryhmän viimeinen Suomen Mestari ja sitä kautta jäädä historian kirjoihin sekä siirtyä kilpailemaan isojen poikien kisoihin, valotti Hiltunen suunnitelmistaan.

– Satsaan paljon tulevaan SM-sarjaan, sillä koen edelleen olevani kehittyvä ralliautoilija. Huolimatta 37-vuoden iästä, palaa rinnassani valtava nuoruuden into. Sydämeni sykkii ralliautoilulle ja erityisesti siinä menestymiselle. Nyt allani on todellinen ralliauto, jolla on erittäin hyvät mahdollisuudet menestyä sekä viereltäni löytyy uutta II-kuljettajan verta ralliautoilun kaksinkertaisen II-kuljettajien Suomen Mestarin Panu Plosilan tuodessa osaamisensa autoni kabiiniin, Hiltunen jatkoi.

Hiltunen omaa kokemusta WRC-autoista reilun vuoden ajalta. Syksyllä 2006 hänen rallitalliinsa kotiutui Ford Focus RS WRC’02, joka kauden 2007 päätteeksi löysi uuden kodin toisen arvostetun ralliautoilijan, Jouni Arolaisen tallista. Tuolla autolla Jukka keräsi kokemusta WRC-autolla kilpailemisesta ja on nyt valmis mittaamaan kanssakilpailijoidensa tason SM-sarjan avauksesta lähtien. Uuteen autoonsa Hiltunen ei vielä ole ehtinyt ottaa tuntumaa.

– Paperilla ja myös MM-sarjan tuloksissa Ford Focus RS WRC’03 on suuri harppaus aikaisemmasta versiosta. Auton painopiste on erittäin matalalla, moottorissa on lisää tehoa sekä aerodynamisia ominaisuuksia on massiivisten levikkeiden ja takasiiven avulla saatu lisää. On myös sanottu, että auto soveltuu paremmin takavetoisen ralliauton ohjaustyylin omaavalle henkilölle. Kun näin auton ensimmäistä kertaa, tiesin sen olevani tulevan kauden kilpailukalustoni. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Hiltunen kertoo.

Koska sää lappia lukuun ottamatta Suomessa on talven osalta erittäin heikko, ei Hiltunen ole vielä päässyt ottamaan tuntumaa uuteen autoonsa. Debyytti kuljettajan istuimen takana tapahtuu Rovaniemen ympäristössä viikkoa ennen kilpailua ajettavissa pitkissä testeissä. Lieneekö kyseessä myös lapin noidan hurmaaminen ja sen kuuluisan lapin taian löytäminen? Se jää nähtäväksi SM-sarjan avauksessa, joka kaasutellaan tammikuun neljäntenä viikonloppuna.

Lisätietoja löydät Jukka Hiltusen uusiutuneilta kotisivuilta osoitteesta www.jukkahiltunen.com.

Jukka Hiltusen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste