– Ajollisesti ok ja jos tosiaan SM-pisteissä nousi kolmanneksi, niin jees, mutta muuten koko homma meni vähän käteen, Kakko puhisi kisan jälkeen.
Kisan voittoon ajoi Juha Salo, jolle Kakko jäi 1.39 minuuttia. Kakon ja kartanlukija Tuomo Hannosen tähtäimessä oli vielä viimeisellä vauhdikkaalla erikoiskokeella ryhmän kuudes sija, mutta lopulta se jäi vain 3,2 sekunnin päähän.
– Siinä oli meillä tiukka kisa, mutta kaiken kaikkiaan homma kuivui jo lähtölistaan katsoessa. Lähtönumeromme oli 15, ja erikoiskokeilla jarrutuspaikat olivat jo ihan urilla meidän ajovuorolla. Parilla ensimmäisellä erikoiskokeella menivät järjestään jarrutukset ja risteykset pitkäksi. Teimme ennen kisaa vetoomuksen paremmasta lähtöpaikasta, mutta ei se auttanut. Toivottavasti viimeisessä talvikisassa tilanne on jo toinen, Kakko sanoi.
SM-sarjan kokonaistilanteessa Salon Urheiluautoilijoita edustava Kakko (17p) nousi kolmanneksi. Kärkikaksikko Juha Salo (39p) ja Kosti Katajamäki (30p) on jo karkaamassa muilta. Talvikauden finaali ajetaan kolmen viikon kuluttua Nilsiässä.
Teksti: Miiro Koivula