Rallia edeltäneen viikon hyvät kelit olivat saaneet reitin huippukuntoon ja odotettavissa oli hieno kilpailupäivä.

Kisan ensimmäinen ek sujui kilpailijaparilta nuottiin totutellessa ja varmasti läpi ajaen tuloksena 1400 trophyn yleiskilpailun sija 12 kaikkiaan 22 lähteneestä.

Toinen ek, legendaarinen Lankamaa, sen sijaan tuotti hieman
harmaita hiuksia.

– Pätkä lähti käyntiin hyvin ja puolessa pätkässä saimme jo edellä lähteneen kilpailijan kiinni. Ohitus sujui tyylikkäästi mutta hieman tämän jälkeen alkoivat jarrut hävitä ja loppu ek tultiin jo lähes jarruitta.

Huolto oli kuitenkin edessä ja täysin loppuneet jarrupalat saatiin vaihdettua ja matka jatkui. Huollossa tuloksia katsottiin tarkasti ja Elmerillä ja Markuksella oli selvä tarkoitus lähteä nostamaan nyt vauhtia jotta nähdään todellinen taso.

Kolmas ek oli ”uutta” tietä kaikille ja ajo alkoi sujua paremmin, ongelmat kuitenkin verottivat aikaa.

– Tulpanjohto irtosi parin kilometrin ajon jälkeen. Muutama minuutti tultiin kolmella pytyllä kunnes kosketuksia hieman löytyi ja auto alkoi toimimaan.

Tuloksena 13. sija 19 mukana olleesta kilpailijasta. Elmeri ja Markus saivat viat siirtymällä korjattua ja nelospätkällä alkoi meno maittaa.
Muutamat komeat linjat nypynylityksissä ja tuloksena yleiskilpailun viidenneksi ja luokan kolmanneksi nopein aika.

Viides ek, Valkola, jatkui samalla linjalla ja tuloksena jälleen yleiskilpailun viidenneksi nopein aika. Siitä kilpailijat suuntasivat huoltoon säätämään pyöränkulmat uusiksi ja kohti kahta viimeistä ek:ta.

Ennen kahta viimeistä ek:ta Elmerin ja Markuksen sijoitus oli luokassa kuudes kaikkiaan 16 lähteneestä. Palkittavien määrä oli viisi ja viides sija oli 22,9 sekunnin päässä ja matkaa jäljellä reilut 20 kilometriä. Kilpaahan tänne oltiin tultu ajamaan ja kiinni lähtivät pojat eroa tosissaan ajamaan.

Kuudennella vajaat 7km pitkällä ek:lla tuloksena neljäs sija ja 7 sekuntia kiinni eroa luokan viidenteen sijaan kokonaistuloksessa. Viimeinen 15 km pitkä ek sujui hyvin ja tuloksena ek:lla viides sija yleiskilpailussa ja kokonaistuloksissa nousu luokan vitospaikalle 7,9 sekunnin erolla.

– Kaikenkaikkiaan onnistunut kilpailu, loppupätkillä vauhti oli jo todella kovaa ja luotto nuottiin oli 100-prosenttista. Loppupäivän vauhdilla pystytään taistelemaan luokan kolmannesta sijasta joten tyytyväinen pitää olla. Kyyti nuottikisassa on kyllä todella kovaa ja kärki menee huimaa vauhtia, hieman pitää vielä ratin ja penkin välistä löytää lisää nopeutta.

Lopputulokset Trophy yleiskilpailu (18 kilpailijaa maaliin, 25 lähti):

  1.( 88)Mikael Lindberg             Ta5  1.07.08;0
  2.( 89)Jari Laakso                     Ta5  1.08.15;9     +1.07;9 
  3.( 91)Joose Kojo                     Ta5  1.09.22;9     +2.14;9  
  —–
  7.(101)Elmeri Mäki-Kulmala   Ta5  1.11.40;4     +4.32;4 

Lopputulokset  Trophy a-ryhmä (10 kilpailijaa maaliin, 16 lähti):

 1.( 88)Mikael Lindberg            Ta5  1.07.08;0
 2.( 89)Jari Laakso                    Ta5  1.08.15;9     +1.07;9 
 3.( 91)Joose Kojo                    Ta5  1.09.22;9     +2.14;9
 4.( 93)Ilkka Kariste                   Ta5  1.10.33;1     +3.25;1 
 5.(101)Elmeri Mäki-Kulmala  Ta5  1.11.40;4     +4.32;4  

Uutisen kuva: Jani Salonen, www.suti.pictures.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste