A-ryhmän SM-pisteistä ajava suonenjokelainen ralliautoilija Anssi Mustonen II-kuljettajansa Kari Kallion kanssa ovat asettaneet kovat tavoitteet. A-ryhmäläisellä Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautolla kilpaileva kaksikko tähtää viiden nopeimman A-ryhmän kuljettajan joukkoon. Tavoite on kova, sillä Mustosella vastassa on useita uudemmilla ja tehokkaammilla ralliautoilla ajavia kanssakilpailijoita. Mustosta se ei kuitenkaan huoleta.
– Ajoin kolme viikkoa sitten edellisen SM-rallin kovassa kuumeessa ja saavutin seitsemännen sijan. Mikäli olisin täysissä voimissa ollut, olisin pystynyt ajamaan jopa viidennestä sijasta. Nyt Nilsiässä ajettavassa kauden viimeisessä talvirallissa tähtään viiden nopeimman joukkoon, sillä edellytykset siihen ovat olemassa. Tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja myös siksi tulostavoitteet on asetettava kunnianhimoisiksi, kertoi Mustonen.
– Olen valmistautunut tähän kilpailuun aikaisempia huomattavasti paremmin. Olemme ajaneet paljon testiä kehittääksemme autoamme sekä ylläpitääksemme ajotuntumaa. Koko tiimimme sai runsaasti virtaa kolme viikkoa sitten ajetun aikaisemman SM-rallin tarjoamista neljästä SM-pisteestä. Nyt Nilsiästä janoan pisteitä lisää, jatkoi sarjatilanteessa A-ryhmän kymmenettä sijaa pitävä Mustonen.
Yleisöerikoiskoe kuljettajien mieleen
Lähtönumerolla 30 reitille starttaava rallipari saa sääennusteiden mukaan kilpailla erinomaisessa kevättalvisessa säässä. Tien pohjat ovat kovat ja reittiä reunustaa korkeat hanget. Huomiselle kilpailupäivälle on ennustettu kirkasta keliä ja pikkupakkasta, joten erinomaiset edellytykset hienolle talvirallille ovat olemassa.
Perjantai-iltana ajetun yleisöerikoiskokeen jälkeen Anssi Mustonen II-kuljettajansa Kari Kallion kanssa pitävät hallussaan A-ryhmän kymmenettä sijaa. Ryhmän piikkipaikasta Mustonen on jäänyt 13,9 sekuntia ja pronssisesta sijasta 6,8 sekuntia. Tahkovuoren yleisöpätkä oli Mustosen mieleen.
– Vaikka ralli on tunnetusti laji, jossa nopeusjärjestys mitataan perinteiseen tapaan metsäerikoiskokeilla, on silti erittäin hienoa kaasutella yksi pikataival suurelle yleisölle rakennetulla stagella lukuisten katsojien sekä yhteistyökumppaneiden ja VIP-vieraiden analysoivien silmien alla. Oikeaan paikkaan sijoitettu yleisöpätkä palvelee kaikkia niin kilpailunjärjestäjästä kilpailijoihin sekä ennen kaikkea katsojiin ja nuoriin rallikuljettajien alkuihin. Tämä perjantainen pikataival oli samalla hyvä shakedown huomisia metsäerikoiskokeita varten, analysoi Mustonen.
Ralli jatkuu huomenna klo 9 ja maaliin kilpailijoita odotellaan klo 15 jälkeen.
Tahko SPA SM-rallin tilanne 1/8 erikoiskoetta, A-ryhmä:
1. Ari Vihavainen, Ford Focus RS WRC’01, 2.12;6
2. Janne Tuohino, Subaru Impreza WRC’03, +6,1sek
3. Jussi Välimäki, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, +7,1sek
—
10. Anssi Mustonen, Mitsubishi Lancer Evolution VI, +13,9sek
Lisätietoja löydät Anssi Mustosen kotisivuilta osoitteesta www.rally-anssi.com
Anssi Mustosen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870