Sohlbergin S2000-luokan Fiat Abarth Grande Punto painui lauantain
ensimmäisellä erikoiskokeella Lastukoskella liian syvälle
pohjoissavolaiseen lumihankeen. Lipsahduksessa tuhraantui kohtalokkaasti
reilut kolme minuuttia ylimääräistä aikaa ja kärki karkasi hetkessä omille
teilleen.
Sohlberg jatkoi sitkeästi ja samalla vauhdikkaasti kisaa, kunnes
matkanteko päättyi lopullisesti päivän neljännellä erikoiskokeella
moottoririkkoon.
– Konehuoneesta tuli viitospätkän aikatarkastusasemalla vähän savua ja
öljynpaineet nousivat, mutta pääsimme jatkamaan vielä seuraavalle
erikoiskokeelle. Ehdin ajaa sitä noin 500 metriä, kun huomasin, että kisa
oli jätettävä siihen. Moottoripuolella oli jokin tekninen häiriö, kertasi
Sohlberg vaiherikkaan päivän tapahtumia.
Sohlbergia jäi syystäkin kaivelemaan lauantain avauserikoiskokeen tapahtumat.
– Matkassa oli huonoa tuuriakin, sillä se ei ollut edes mikään paha
paikka, eikä vauhtiakaan ollut liikaa. Kiihdytin ulos mutkasta vasempaan
kääntyvään kurviin ja haukkasin nähtävästi epähuomiossa liikaa
sisäpyörällä, mistä seurasi spinnaus. Auto valui harmikseni hankeen ja
siinä sitten kuluivat ne runsaat kolme minuuttia, ennen kuin saamme viiden
katsojan avustuksella sen takaisin tielle.
Lauantain toinen erikoiskoe kulki Sohlbergilta lähinnä ajatuksia kootessa,
mutta kaksi seuraavaa tulivat jo ihan mallikkaasti.
– Tulin ne kieltämättä aivan maksimissa penkkoihin nojaten. Tällä autolla
ei kovempaa enää päässyt.
Rallin SM-sarjassa on edessä kolmen kuukauden tauko. Tositoimiin palataan
14. kesäkuuta Keravalla, jossa kauden neljäs osakilpailu odottaa vuoroaan.
Sohlbergin saldoksi jäi talvikaudelta Laukaan Peurunkarallissa N-ryhmän
kuudennen sijan tuomat arvopisteet.
– Talvikausi ei antanut tuloksellisesti paljoakaan, mutta pääasia on se,
että pystyimme kehittämään uutta autoa kisa kisalta. Se tarjoaa
motivaatiota kesäkauteen, jolloin tällä autolla pitäisi ehtiä jo paremmin
kärjen vauhtiin. Toivotaan nyt, että minulle tarjoutuu tauon aikana
tilaisuus ajaa lisää testiä.
Sohlberg odottaakin luottavaisin mielin kesäkautta.
– Kaikesta huolimatta ajaminen on ollut hauskaa talvikaudellakin ja
yhteistyö on toiminut hienosti uuden kartanlukijani Peter Flythströmin
kanssa. Jos syitä pitää etsiä, niin kyllä ne löytyvät autosta tai
kuljettajasta. Kartanlukija on toiminut kuin kello.
www.kristiansohlberg.com
www.akk-motorsport.fi/rallism/
http://www.nilua.fi/spa_ralli.htm
Teksti: Kari Aho