Kisa lähti kulkemaan mainiosti vaikka vanha vaiva, keskilukko reistaili
edelleenkin. Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen tilanne oli luokan viidestoista mutta nousu kohti
kärkeä alkoi tasaisella menolla nostaen aina pikkuhiljaa sijoitusta paremmaksi ja paremmaksi.
Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen sijoitus oli jo luokan kahdeksas.
Keltaisen Kaunottaren kanssa samaan luokkaan oli ilmoittautunut kaikkiaan yli 20 kilpailijaparia
joista osa joutui kuitenkin jättämään leikin kesken.
Kauhunhetkiäkin tietysti koettiin myös Keltaisen Kaunottaren kabiinissa kun kartturi unohti kumpi on vasen ja kumpi oikea mutta pienen harharetken jälkeen AT- asema kuitenkin löytyi. Papereita, erityylejä käyttäen; autolla, juosten ja kontaten eteenpäin vienyt kartturi Miettinen hommasi vain 10 sekunnin aikasakon joka ei onneksi kuitenkaan lopputulokseen vaikuttanut.
Kilpailussa ajettiin kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta ja tilanteen aina vain loppua kohti parantuessa alkoi jännitys nousta myös koko tiimin keskuudessa että nyt olisi tulossa mainio sijoitus ja pistetili karttuisi roimasti.
Luokan neljäs…paremmin ei olisi voinut mennä virnisteli Pulkkinen hymy korvissa kisan jälkeen.
Pulkkinen Racing Team.