Sami Uuskoskelle ja hänen tiimilleen ralli oli kuitenkin odotetunlainen
opintomatka. Aiemmin Sami on päässyt vain yhden rallin maaliin asti, joten
nyt ajetut tärkeät kilometrit ovat jatkossa varmasti arvossaan.
Kisa alkoi jo perjantai-iltana järven jäälle auratulla erikoiskokeella.
Viisi autoa starttasi rinnakkain pätkälle kymmenen sekunnin välein, joten
katsojilla oli nähtävää yllin kyllin.
– Emme ehtineet nuotittaa tuota erikoiskoetta lainkaan, sillä
tutustumisaikataulu oli sen verran tiukka, eikä rataan olisi saanut
tutustua kuin kävellen. Pyörähdimme pätkällä, Sami harmitteli.
Lauantaina olikin sitten aika suunnistaa varsinaisille
metsäerikoiskokeille. Aurinko paistoi ja ? 18 C pakkanen paukkui. Sami ajoi
suunnitelmien mukaisesti koko päivän, vaikka tekniikka lopussa alkoikin
reistailla.
– Toiseksi viimeisen EK:n lopussa vaihdelaatikko irtosi
takakiinnityksestään, eikä vaihteita saanut kunnolla vaihdettua. Onneksi
huolto sai sen kuntoon vielä viimeiselle pätkälle. Talvikausi on nyt meidän
osalta ajettu. Nyt on helpompi lähteä kesäkauteen ja tuleviin ralleihin,
kun sain tarvittavaa kokemusta täällä. Olen tyytyväinen, yhden
PR-tapahtuman vielä talvikelillä ajava Sami jutteli.
Sami sijoittui kovatasoisessa N-ryhmässä sijalle 12. Rallin SM-sarjan
kesäkausi korkataan Keski-Uusimaa -rallilla kesäkuun puolivälissä.
teksti: Miika Wuorela