– Aiemmin olen ollut avannut kesän Tallinna-rallissa, mutta se on nyt niin monta kertaa jo nähty, että päätimme suunnata muualle. Latviassa on kova taso ja hyvin Suomen kaltaiset soratiet, Kakko sanoo.
Kakko on Mitsubishi Lancer Evolution IX –autollaan ison N-ryhmän SM-pisteissä talvikauden jälkeen neljäntenä. Kesän ensimmäinen SM-ralli ajetaan kesäkuun puolivälissä Keravalla.
– Auto on käyty kevään aikana perusteellisesti läpi. Varmasti aluksi pari ensimmäistä erikoiskoetta menee tunnustellessa ja testatessa, mutta tavoite on, että Latvian kisan jälkeen olemme sitten valmiina SM-taisteluun. Mielestäni on järkevämpää ajaa selkeästi yksi kunnon testikilpailu kuin tahkota yksinään lyhyitä samoja testiteitä edestakaisin, Kakko muistuttaa.
Talsi-rallissa ajetaan lauantaina neljä ja sunnuntaina kuusi erikoiskoetta. Kakko ja kartanlukijana Matti Kaskinen starttaavat reitille numerolla 17.
Teksti: Miiro Koivula