Kaksipäiväisten asfaltti- sekä kolmipäiväisten soratestien pääpaino oli auton moottorin, voimansiirron sekä alustan kehitystyön lisäksi mekaanisen luotettavuuden parantamisessa vastaamaan rankkojen olosuhteiden ralleihin. Mäkinen ajoi testeissä neljä kokonaista päivää ja Ketomaa yhden. Lisäksi tuotantoautojen maailmanmestaruudesta kuluvalla kaudella ajava sarjajohtaja haki tuntumaa asfaltilta. Mäkinen ja Ketomaa olivat tyytyväisiä kehitystestin tuloksiin.

– Ralliautoilun MM-sarjassa edessä on huonokuntoisilla teillä ajettavia ralleja. Kehittääksemme tuotantoautoihin pohjautuvan Subaru Impreza WRX STi 2008 ralliauton iskukykyä, oli meidän ajettava testit olosuhteissa, jotka vastaavat MM-sarjan tulevia kilpailuja. Esimerkiksi Ketomaalla on vajaan kahden viikon päästä edessä Kreikan kivenkovissa olosuhteissa ajettava MM-ralli ja sitä ajatellen nämä testit soveltuivat erinomaisesti, Mäkinen kertoi jatkaen, – Pitkä testiviikko antoi meille juuri sitä miltä sitä lähdimme hakemaan ja saimme kehitettyä ralliautoamme nopeammaksi, luotettavammaksi sekä ennen kaikkea kestävämmäksi.

– Oli hienoa nähdä Tommi Mäkinen Racingin sekä erityisesti ralliautoilun nelinkertaisen maailmanmestarin panostus uuden auton kehitystyöhön. Vaikka Tommi on jättänyt aktiiviuransa taakseen, ei hänen tietotaitonsa auton säätö- sekä kehitystyössä ole mihinkään kadonnut. Kun analysoidaan viisipäiväisten testien tulosta, uskon vakaasti, että Tommi Mäkinen Racingin Subaru Impreza WRX STi 2008 ralliauto on entistä kilpailukykyisempi niin pikipinnalla kuin huonokuntoisilla sorateillä, kertoi Ketomaa.

Tommi Mäkinen Racing on authorisoitu N-ryhmän Subaru Impreza WRX STI 2008 ralliautojen rakentaja ja myyjä. Lisäksi yritys tarjoaa huolto-, varaosa- sekä rallikoulupalveluja.

Lisätietoja löydät yrityksen kotisivuilta osoitteesta: www.tommimakinenracing.fi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste