Jyskälässä on tänä vuonna mukana myös Fiesta Sporting Trophy International- osakilpailu, johon olemme kartturini Vesa Hakolan kanssa päättäneet lähteä kilpailemaan Ford Fiesta ST r.-n ralliautollani. Kisa on 3/6 osakilpailu WRC-rallien mukana ajettavaa trophyä ja on erittäin hyvin organisoitu Fordin tehdastallin M-Sportin taholta.
Neste Rallissa siis nähdään meikäläiset killerin lähdössä jännitys tapissa odottamassa starttia, eikä älli mäellä penkalla ( niinkuin yleensä) !!!!
Kisaan valmistaudutaan osallistumalla molempiin kisaa edeltäviin SM-kisoihin, sekä muutamaan sprinttiin ja ensi viikon lopun 2wd-rallispeciaaliin. Nestettä edeltävät kisat ajan Trophy-Swiftillämme, johon tänä viikonloppuna on Takalan Timon suurella avustuksella saatu vihdoin A-Ryhmän kone, etupää täysin muutettua ym. pienempiä huolto/ muutostoimenpiteitä, joten kyydin pitäisi ainakin aikaisemmasta lisääntyä jonkin verran.
Edellisessä rallissa ( Black Rocket) autoa vaivasi menon puute ( ranteet), auto suti aivan liikaa ja renkaat kuluivat mutta auto ei tuntunut oikein etenevän ja tähän myös löytyi syy : Etupään iskarit olivat jumissa, eli keula oli täysin yhtä puuta ja lisäksi kannen tiiviste vuoti ja lämmöt nousivat aina pätkällä, eli tähän nähden lopputulos luokan 9 / 19:sta oli itseä täysin tyydyttävä tulos.
Mukana Neste-ralli projektissa oleville iso kiitos ja kumarrus, jyskälässä nähdään !!!!!!
Kiinnostuneille tarkemmin tietoa Fiesta-sarjasta ym. : http://www.m-sport.co.uk ja http://www.fiestasportingtrophy.com.
Teemu Horkama http://www.horkamaracing.com