Keravan kilpailu alkoi Salon osalta lupaavasti. Mitsubishi Ralliart Finlandia edustava kuljettaja oli hereillä ensimetreistä kellottaen avauserikoiskokeella ryhmänsä nopeimman ajan. Kakkospätkälläkin karkkilalainen aurasi tietä hyvässä vauhdissa, kunnes…
– Leikkasin kakkospätkällä yhden mutkan liian ahneesti ja siinä meni kulmavaihteesta väliakseli poikki, toisen ek:n jälkeen rikkoutuneella autolla sekunteja kärjelle hävinnyt Salo kuvaili.
– Autoon oli kisaa varten vaihdettu uudet osat, joten sen puolesta kaikkeen oli varauduttu. Minkä näille voi. Takana on nyt pari huonompaa kisaa, mutta pitäähän sen huonon tuurin joskus loppua.

Nälkäinen Salo ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, sillä auto saatiin huollossa entiselleen, eikä matka kärkipaikoille tuntunut toivottoman pitkältä – 34 sekuntia erotti Salon neljännestä sijasta. Huollon jälkeisellä reilun seitsemän kilometrin mittaisella pätkällä Salo otti eroa kiinni muutamalla sekunnilla. Toiveet olivat ladattuna loppupäivän pisimmälle 22 kilometrin mittaiselle kuudennelle erikoiskokeelle, mutta se peruttiin viime hetkellä.
– Olisihan se ollut yksi hyvä mahdollisuus hyökätä ja saada useampia sekunteja kiinni. Kun pätkä peruttiin, totuus tuli ilmi. Meidän mahdollisuudet kärkikolmikkoon olivat menneet. Lopuilla, lyhyillä pätkillä pystyimme kuromaan kolme-neljä sekuntia, eikä se ollut tarpeeksi, Juha laski.

Salon ja Stenbergin urakka päättyi ryhmän seitsemänteen sijaan 51,5 sekuntia voittajasta.
– Tällä erolla, mitä nyt jäimme, on N-ryhmässä oltu aikaisemmin paremmilla sijoituksilla. Keravalla kisa oli todella tiivis.
Karkkilalaisten pistejohto vaihtui kolmanteen sijaan. Sarjaa johtaa tasatahtiin 46 pisteellä Katajamäki ja Ketomaa. Salo on kolme pistettä perässä.

Seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa heinäkuun 12. päivä.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste