Tähänastisen ralliuransa SM-sarjan parhaimmalla lähtönumerolla (19) reitille A-ryhmäläisellä Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautolla suuntaava Mustonen starttaa kilpailuun toiveikkain mielin. SM-sarjan yhteispisteissä A-ryhmän yhdeksättä sijaa pitävä parivaljakko hakee kilpailusta ehjää suoritusta toivoen samalla parantavansa aikaisemmin maaliskuussa saavuttamaansa Nilsiän SM-rallin A-ryhmän viidettä sijaa. Mustonen on realisti ja tietää siten miten tavoite on saavutettavissa.
– Vaikka olemme rallin SM-sarjan sarjatilanteessa vasta A-ryhmän yhdeksännellä sijalla, olemme silti parhain yhdeksän vuotta vanhojen ralliautojen sarjassa. Kaikki edellämme ajavat kuljettajat kaasuttelevat joko WRC-autoilla tai tuoreimmilla A-ryhmän kilpakamppeilla eikä siten meille ole kilpailuista jäänyt kuin jäännöspisteitä. Nilsiän SM-rallin viides sija oli erinomainen saavutus ja sitä sijoitusta pyrimme parantamaan. Tietysti tyytyväinen olen jos saan kaasutella ongelmattoman kilpailun ja nähdä maalilipun. Tiimimme ajatukset ovat pitkälti jo kääntyneet Jyväskylän suunnalle, joten Kouvolan SM-ralli on erinomainen suupala ennen sitä, viittasi Mustonen ralliuransa ensimmäiseen MM-osakilpailuun.
– Olen kolmena edellisenä vuonna osallistunut Kouvolan SM-ralliin. Ajaessani A-juniorina vuosina 2005 ja 2006 saavutin voiton ja mukavan toisen sijan. Vuosi sitten kilpailu jäi kesken kolmannen erikoiskokeen lähtöviivalle ralliautoni takaperän poksahtaessa rikki. Tänä vuonna olisi hyvä taas palata menestyksen tielle. Helppoa se ei varmasti tule olemaan, sillä ajammehan vastatuuleen WRC-tuulimyllyjä vastaan. Tavoitettamme eli viidettä sijaa voin hyvällä omallatunnolla pitää voittona, Mustonen jatkoi.
SM O.K. Auto ralli starttaa lauantaina klo 10 ja maaliin Mustosta odotellaan iltakuuden jälkeen.
Lisätietoja löydät Anssin kotisivuilta osoitteesta www.rally-anssi.com.
Anssi Mustosen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net