Kouvolan kisaan oli valmistauduttu huolella, Subaruun oli vaihdettu uusi turbo ja uudet männät. Säädöt vielä perjantaina kohdalleen ja muutama testikilometri niin kaikki olisi kohdallaan.

Alku lähti sujuvasti mutta jo muutaman kilometrin ajonjälkeen etuveto katosija ja meno hidastui.  Ensimmäinen erikoiskoe sinniteltiin kuitenkin A-ryhmän seitsemännelle sijalle melkein minuutti kärkeen jääneenä. Tosin ykköspaikalla ajoin MM-kilpailussa viidentenä oleva espanjalainen Daniel Sordo joten oletettua onkin ettei Keltainen Kaunotar sentään siihen vauhtiin ehdi. Erikoiskokeet kaksi sekä kolme olivat onneksi lyhyitä pätkiä niin ero kärkeen ei kasvaisi liian suureksi.
Kolmosen jälkeen päästiin huoltoon ja vaihtamaan etuvetari uuteen. Huollossa riitti vilskettä ja vipinää ja etenkin vettä, sillä kaatosade iski juuri huollon ajaksi. Kaikki tarpeellinen ehdittiin kuitenkin tehdä ja matkaan päästiin uusin eväin. Erikoiskoe viisi mentiin taas ihan vauhdikkaasti kertaa Pulkkinen lauantain tapahtumia. Erikoiskoe kuusi päätti sitten Keltaisen Kaunottaren Kouvolan retken sillä pieni hyppy nypyltä alas ja veto loppui koko Subarusta siihen. Keula kohti sivutietä ja soitto noutosoitto huoltoon että saa hakea pois. Sen pituinen se kisa. Kilpailussa ajettiin kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta. SM-pisteitä tällä hetkellä 25 ja sija kuudes.

Vähästä ei kuitenkaan lannistuta, auto kuntoon ja seuraava kilpailu Uusikaupunki ralli 30.8.

Pulkkinen Racing Team tiedotus


Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste