-Erityisesti kakkos ek:lla alkaneista ongelmista huolimatta aikamme oli jo lähempänä luokkamme kärkeä.
Harmi että jouduimme ajamaan minulle sprinteistä tutun yleisöerikoiskokeen vain hiljaa läpi kohti huoltoa.

Huollossa vika löydettiin nopeasti. Moottorin kannake oli repeytynyt irti. Osat irroitettiin ja Pinomäen tiimin
avustuksella hitsattiin taas kuntoon. Kilpailua päätettiin jatkaa huoltoajan ylittymisestä huolimatta.
– Huolto teki ison työn joten päätimme lähteä keräämään kokemusta tulevaa ajatellen, vaikka
tiet olivat sateen ja huonontuneen lähtöpaikan takia huonossa kunnossa, harmitteli Toni

Loppu erikoiskokeet menivätkin sitten nautiskellen ajosta ilman sijoitustavoitteita
-kierreltiin kiviä ja pidettiin hauskaa. Iso kiitos meidän omalle huollolle ja Pinomäen, sekä Riipisen huolloille avusta.
Ilman heitä ei maalia olisi nähty. Saimme jälleen arvokkaita kilometrejä tulevaisuutta varten. Odotellaan jälleen innolla
seuraavaa kilpailua Uudessa kaupungissa.

Seuraava kilpailu SM-Uusikaupunkiralli 29.-30.8.

Katso video EK2 >>



www.racingmedia.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste