Alun perin Kalliolevon piti kilpailla hurjaan tuloskuntoon yltyneen Jukka Hiltusen aisaparina, mutta Hiltusen ollessa pakotettu jättämään kilpailu selkävaivojen takia väliin, vapautui Kalliolepo takaisin Jussin jousille. Näin Jussia menestyksekkäästi Kouvolan SM-rallissa luotsannut Teppo Leino pääsee nauttimaan Suomen MM-rallin tunnelmasta. Dramatiikkaa kartturinvaihdoksiin ei liity.

– Jarkko on reilut kolme kilpailukautta istunut kyydissäni niin kansainvälisillä kuin kansallisilla ralliareenoilla. Hän tuntee parhaiten tapani työskennellä niin kabiinissa ja sen ulkopuolella. Kun sain kuulla hänen vapautumisesta Hiltusen jousilta olin välittömästi kaikkiin osapuoliin yhteydessä ja meidän kaikkien yhteisellä päätöksellä Kalliolepo luotsaa minua Suomen MM-rallissa, kertoi Välimäki viime hetken muutoksiaan.

– Meillä toimi Tepon kanssa yhteistyö erinomaisesti muutama viikko sitten ajetussa Kouvolan SM-rallissa ja olisin hänen kanssaan ajanut myös Suomen MM-rallissa. Ammattimiehen tapaan hän oivalsi Kalliolevon olevan kokemuksellaan minulle suurempi voimavara ja siten antoi jakkaransa hänen käyttöönsä. Vielä tulee varmasti hetkiä, jolloin tarvitsen keikkakartturia rinnalleni ja nyt tiedän kenelle tulen sinä hetkenä ensimmäisenä soittamaan, Välimäki jatkoi.

Lisätietoja löydät Jussin kotisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com.

STC-Meat rallitiimin tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste