Myös sarjan hallitseva mestari ja nyt KIC Motorsportilla debytoinut brasilialainen Gianluca Petecof tuli tyrmätyksi kun hänen 0,696 sekunnin häviö Colapinton ajamaan aikaan antoi hänelle 16. lähtöruudun. Vaikka kilpailuissa Petecof, Seppänen ja KIC Motorsportin kolmatta autoa ajanut saksalainen Nico Göhler tekivät kaikkensa, jäivät he pistesijoituksien ulkopuolelle.

– Kun 33 autoa kiertää lyhyttä 4,3 kilometrin mittaista rataa niin siinä syntyy nopeasti ruuhkaa ja siten oli jälleen melkoista tuuria saada puhdas kierros aikaiseksi. Colapinto onnistui ne saamaan ja sen myötä hän paalupaikalta onnistui ajamaan uransa ensimmäiset Formula Regional by Alpine ratasarjan voittonsa. Kun emme aika-ajoissa onnistuneet niin meidän kohtalona oli kilpailuissa jäädä pistesijoitusten ulkopuolelle, tiimipäälikkö Peter Flythström kiteytti kilpailuviikonlopun.

– Sarjan taso on erittäin raaka. Kuluneella kilpailukaudella olemme aika-ajoissa hyvin pystyneet vastaamaan kärkikuljettajien vauhtiin, mutta kun myös toiset yli 30 kanssakilpailijaa on teknisesti täysin samanlaisella autolla pystynyt tekemään samat temput niin erittäin pienestä ovat asiat olleet tänä vuonna kiinni. Nyt pistesijoitukset olisivat vaatineet silmänräpäyksen verran paremmat suoritukset kun 10 nopeinta mahtui puolen sekunnin sisään. Siltikin tämä ratasarja on moottoriurheilua parhaimmillaan ja erinomainen paikka, jossa kuljettajat pakostakin kehittyvät, Flythström jatkaa.

Formula Regional by Alpine ratasarjan ylivoimaisessa sarjajohdossa jatkaa sveitsiläinen Gregoire Saucy, jolla on jo kahden viikon päästä Espanjan Valenciassa mahdollisuus sinetöidä sarjan Mestaruus.

Lopputulokset Formula Regional by Alpine: Red Bull Ring #1: Lauantai 11.9.2021
1. Franco Colapinto (ARG), 32:37.860
2. Hardien David (FRA), +0,288s
3. Paul Aron (EST), +0,760s

23. Elias Seppänen (FIN), +11.781s
26. Nico Göhler (GER), +14,821s
DNF. Gianluca Petecof (BRA)

Lopputulokset Formula Regional by Alpine: Red Bull Ring #2: Sunnuntai 12.9.2021
1. Franco Colapinto (ARG), 32:04,927s
2. Gregoire Saucy (CHE), +1,057s
3. Gabriel Bortoleto (BRA), +4,016s

16. Gianluca Petecof (BRA), +22,946s
21. Elias Seppänen (FIN), +30,048s
23. Nico Göhler (GER), +35,280s

Formula Regional by Alpine kuljettajien sarjatilanne 14/20 osakilpailua:
1. Gregoire Saucy (CHE), 199p
2. Hardien David (FRA), 147p
3. Zane Maloney, 126p

22. Elias Seppänen (FIN), 1p
23. Nico Göhler (GER), 0p
23. Gianluca Petecof (BRA), 0p

Formula Regional by Alpine tiimien sarjatilanne 14/20 osakilpailua:
1. R-Ace GP, 337p
2. ART Grand Prix, 330p
3. Prema Powerteam, 181p
4. Arden, 169p
5. MP Motorsport, 79p
6. KIC Motorsport, 46p

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste