Legends-autot ajoivat Ahveniston juhlaviikonloppuna yhteensä kolme kilpailulähtöä. Lauantain lähdön vei nimiinsä hallitseva mestari Henri Tuomaala, mutta sunnuntaipäivä oli APR Competition tiimin Johan Ahokkaan ja Mathias Herténin juhlaa.

Vuoden 2014 Legends Trophy -mestarin Johan Ahokkaan viime kausi oli tuskien taivalta teknisten ongelmien vuoksi, mutta nyt mies otti pitkästä aikaa ykköspaikan takaisin haltuunsa voittamalla Legends-autojen sunnuntain ensimmäisen lähdön.

– Ykköslähtö oli tiukka, oli kovaa vääntöä Vartiaisen Jessen kanssa. Henkka (Henri Tuomaala) ja Mattis (Mathias Hertén) olivat heti perässä kiinni. Kerran Jesse kävi jo ohi mutta kuittasin hänet suolenkillä uudestaan. Oli hienoa ottaa kauden ensimmäinen voitto. Vehkeet rupeavat taas rokkaamaan ja tiimillä menee muutenkin hyvin, myhäili voitostaan tyytyväinen Ahokas.

Ahokas kiitteli myös Ahveniston juhlakilpailun tunnelmaa ja kehui rataa mieleisekseen.

– Ahveniston rata on todella hieno. Hienoa olla ajamassa täällä Ahveniston 50-vuotisjuhlakilpailussa ja ennen kaikkea olla podiumilla. Ollut hieno viikonloppu.

Mathias Herténin voitto meinasi jo lipsahtaa käsistä, kun Henri Tuomaala kuittasi kilpailun loppupuolella kärkeen. Hertén oli kuitenkin asennoitunut voittamaan, ja ylitti lopulta sinikeltaisella autollaan maaliviivan ensimmäisenä.

– Aivan mahtavat fiilikset. Ensin perjantaina minulla hajosi treeneissä kone, kolmannessa treenissä ajoin seinään, ollut siis todella tapahtumarikas viikonloppu. Eilen olin toinen, tänään ensin neljäs ja nyt voitto. Tämä voitto maistuu erittäin hyvälle, nyt on hyvä jatkaa.

Mathias Hertén ja Henri Tuomaala ovat tällä hetkellä Legends Trophy -pistetilaston taistelupari, sillä Tuomaala johtaa sarjapisteissä Herténiä vain kolmen pisteen erolla.

Epäviralliset tulokset / sunnuntai 4.6. / Ahveniston 50v-juhlakilpailu

Legends

Viikonlopun 2. kilpailulähtö

  1. Johan Ahokas 14:56.678
  2. Jesse Vartiainen +0.097
  3. Henri Tuomaala + 368

Viikonlopun 3. kilpailulähtö

  1. Mathias Hertén 15:02.921
  2. Henri Tuomaala +1.697
  3. Johan Ahokas +2.171

Teksti: FTCC / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste