Ahveniston Autourheilijoissa jokamieskisan järjestelytoimikuntaa vetävä Juha Karisto visioi kuukausi sitten, että Apparalla ajaisi molempina kilpailupäivinä noin sata kuljettajaa. Kariston odotukset tuntuivat kovilta, mutta nyt ne ovat kuitenkin konkretisoituneet.
Ahvenisto-JM:n ilmoittautumisaika päättyi maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta järjestäjä jatkoi ilmoittautumisaikaa tiistaihin kello 15:een saakka, koska Somerolla ajettavaksi aiottu JM-kilpailu peruutettiin liian pienen (noin 60 kuljettajaa) osanottajamäärän vuoksi.
– Halusimme antaa niille kilpailijoille, jotka olivat ilmoittautuneet Someron kisaa, mahdollisuuden tulla ajamaan Hämeenlinnaan. Tiistaina kello 9 ilmoittautuneiden määrä oli jo 180, joten 200 kuljettajan rajan saavuttaminen näyttää varsin realistiselta tavoitteelta, laskeskelee Juha Karisto.
Lauantaina Ahvenistolla kilpailevat etu- ja kardaanivetoiset autot sekä naiset ja nuoret, sunnuntaina yleinen luokka. Kilpailijoiden määrä jakautuu lähes tasan päivien suhteen. Autoja ei Ahvenistolle tule yhtä paljon kuin kilpailijoita, sillä JM:ssä voidaan ajaa samalla autolla useammassa luokassa.
Kilpailulähdöt alkavat molempina päivinä kello 11. Vauhdikkaaksi rakennettavalla radalla tullaan näkemään sekä näyttäviä ajosuorituksia että kaatoja. Toisin kuin monella JM-radalla, Ahvenistolla koko rata näkyy katsomoon.
Edellisen kerran Ahvenistolla ajettiin jokamiesluokan kilpailu vuonna 1998.
Juha Karisto