– Ralli ajetaan kolmena pikataipaleena, jotka ovat katsojaystävällisiä. Huolto on keskitetty koulukeskuksen läheisyydessä olevalle urheilukentälle, Martimo kertoo.
Sonkajärvellä ajettavassa AK Service – rallissa on reittijohtajana toimivan Pertti Luukkosen mukaan tiestö kunnossa.
– Kolmella pikataipaleella on pituutta yhteensä 40 kilometriä. Pohjat ovat kovat ja ennen rallia ajamme reitit loppukuntoon. Kaikkiaan rallille kertyy mittaa 120 kilometriä, kertoo Luukkonen.
Luukkosen mukaan rallissa päästään ajamaan hyvissä olosuhteissa, elleivät sääolosuhteet sitten muutu viimeisellä viikolla radikaalisti.
– Tosin lumipenkat eivät ole korkeat, mutta tiestöpohja on hyvä. Katsojille tarjoutuu hyvät mahdollisuudet rallin seuraamiseen ja metsässä liikkumiseen, Luukkonen kertoo.
Sonkajärvellä ajetaan Historic -sarja, sekä Yleinen, A-ja B-juniorit. Team Sonkajärven AK Service ralli alkaa Sonkajärven torilta lauantaina 6.2. kello 11.01.