Samalla Rotorista tulee AKK:n ja koko suomalaisen autourheilun pääyhteistyökumppani. Yleisölle ja kuluttajille sopimus tulee tarjoamaan tuotesarjoja ja palvelu-uutuuksia muun muassa MM-rallin, SM-sarjojen sekä huippuvalmennus- ja yhteiskuntahankkeiden myötä.

AKK:n ja Rotorin luoman yhteistyömallin avulla halutaan palvella entistä paremmin kaikkia autourheilun ystäviä, kertoo AKK:n markkinointijohtaja Heli Kemppainen.

– Nyt tehty sopimus tarkoittaa yhteisen pitkäjänteisen työn aloittamista, joka kattaa kaikki AKK:n tuotteet Suomen MM-rallista, Neste Rallista, aina kansallisiin arvosarjoihin, nuorisovalmennukseen sekä vastuullisuus- ja turvallisuushankkeisiimme. Samalla ryhdymme luomaan suomalaiseen autourheilun punoutuvaa kivijalkamallia, jonka kautta autourheilufaneilla on jatkossa mahdollisuus hankkia haluamansa tuotteet saman sateenvarjon alta – oli kyseessä sitten pääsyliput tai kannatustuotteet, Kemppainen kuvailee.

Kaikissa uusissa tuotteissa on selkeä ja yhtenäinen autourheiluilme, joka yhdistetään tapahtumien omiin visuaalisiin ratkaisuihin.

Suomen MM-rallin virallisten oheistuotteiden tuottajana ja markkinoijana aiemmin toiminut Rotor Form on laajentuneesta sopimuksesta ja uudentyyppisestä yhteistyöstä mielissään.

– Ralli ja autourheilu ovat lähellä suomalaisia. Uskon, että niiden merkitys korostuu, kun Suomi nyt viettää 100. juhlavuotta. Teemme yhteistyössä AKK:n kanssa ison satsauksen suomalaisen autourheilun näkyvyyden parantamiseen ja AKK:n tapahtumabrändien markkinointiin, sanoo Rotor Formin toimitusjohtaja Sami Eljaala.

AKK:n ja Rotor Formin solmima yhteistyösopimus on kaksivuotinen. Ensimmäiset maistiaiset yhteistyötä saadaan maaliskuussa Neste Rallin reitin julkistuksen myötä, jolloin autourheilufaneille esitellään uunituoreet Suomen MM-rallin oheistuotteet.

– Uusi verkkokauppakonsepti tulee olemaan merkittävässä osassa tuotteiden kotimaisessa ja kansainvälisessä levityksessä. Tuotteiden saatavuus paranee myös tehostuvan tapahtumamyynnin ja päivittäistavaraketjujen kautta tapahtuvan myynnin ansiosta, lupaavat Rotorin Mika Tolonen ja Maija Mikkola.

Teksti: AKK Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste