AKK ja FiSRA (Finnish Sim Racing Association) luotsaavat lajissa tällä hetkellä kahta virallista kilpaluokkaa. AKK:n ja Kahan sopimus käsittää tuen kummallekin luokalle, sekä digitaaliselle rallicrossille että rata-ajolle, joissa ajetaan myös suomenmestaruuksista.

– Kahan kanssa solmittu yhteistyösopimus on merkittävä avaus koko lajin kehittämiselle ja tunnettuuden kasvattamiselle. Lähdemme innolla rakentamaan autourheilun uutta aikaa uuden yhteistyökumppanimme kanssa Webasto-brändin kautta, iloitsee AKK:n kaupallinen johtaja Petteri Nikkanen.

– Elektroninen urheilu lisää jatkuvasti suosiotaan nuorison keskuudessa. Haluamme olla mukana tässä kehityksessä. Koemme digitaalisen autourheilun tukemisen sopivan hyvin Webaston tuotemerkin markkinointiin. Webasto-tuotevalikoima on laajentunut sähköautojen lataamiseen jo aiemmin hyvin tunnettujen polttoainekäyttöisten lämmittimien lisäksi. Sähköautojen lataamisessa ja digitaalisessa autourheilussa on selkeä synergia, jonka haluamme tuoda esille, kuvailee Kahan markkinointipäällikkö Jouni Vainikka.

Digitaalinen autourheilu esittäytyy lauantaina 1.2. Joensuussa SM-viikon historian ensimmäisenä e-urheilulajina. Joensuun Areena -yleisön lisäksi kotikatsojat pääsevät mukaan digitaalisen rallicrossin SM-finaaliin Yle TV2:ssa ja Areenassa kello 20.15 alkaen.

Teksti: AKK / Viestintä