Kauhavan Alahärmässä, PowerParkin kartingradalla, ratkotaan ensimmäistä kertaa historiassa Suomessa autourheilun maailmanmestaruus kerta poikki -menetelmällä syyskuun alussa 6.–8.9.. Flying Finn Race ja Ilmavoimien ylpeys, Euroopan parhaaksi taitolentoryhmäksikin mainittu Midnight Hawks, tarjoavat koko alueen väelle katsottavaa.
– Näytöslento tulee olemaan ikimuistoinen. Midnight Hawks palaa Pohjanmaan lakeuksille vuosien tauon jälkeen. Tiimi tulee tekemään komeaa jälkeä suomalaisen MM-tapahtuman kunniaksi ja yhteisessä Flying Finn -hengessä, kertoo Ilmasotakoulun henkilöstöpäällikkö, majuri Joni Kankaanpää.
Lentonäytös toteutetaan finaalipäivänä, sunnuntaina 8.9. klo 14.00–16.00 välisenä aikana*, ennen kuin kuljettajat päästetään taistelemaan lopullisista maailmanmestaruuksista. Flying Finn Racen tapahtuma-alueelta löytyy lisäksi esittelypiste, jossa paikallaolijat pääsevät tutustumaan Ilmavoimien toimintaan ja tervehtimään kadetteja.
Autourheilun lajiliitto AKK:n järjestämässä, katsojille vapaapääsyisessä kartingin MM-tapahtumassa kilpaillaan OK- ja OK Junior -luokissa. Radalla on mahdollisuus nähdä huipputaitavia, tulevia F1-kuljettajia, sekä varikolla myös nimekkäitä F1-konkareita tiimejään luotsaamassa. Kilpailun päätteeksi maailmanmestari kruunataan upealla PowerPark Circuitin podiumilla.
– Tulossa on kansainvälinen huipputapahtuma, ja pääsemme yhdessä jännittämään, tuoko joku nuorista kuljettajatähdistämme historian ensimmäisen kartingin MM-kullan Suomeen. Upeaa, että finaalipäivä kruunautuu myös Ilmavoimien tarjoamalla spektaakkelilla, jota kelpaa tulla katsomaan kauempaakin, toivottelee tapahtumaan tervetulleeksi Flying Finn Racen promoottori Sami Heiskanen.
*Aikataulu tarkentuu.

Midnight Hawksin taitolento-osasto. Kuva: Ilmavoimat
_____________________________
Flying Finn Race -nimeä kantava kilpailu edustaa suomalaisen autourheilun Flying Finn -kuljettajapolkua, jota pitkin maailman terävimpään kärkeen on kiivennyt vuosien saatossa jo kymmeniä lahjakkaita kuljettajia. AKK:n järjestämä, kansainvälinen arvokisa onkin ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä tulevaisuuden F1-tähtilupaukset koolla kotimaisissa huippupuitteissa. Yleisölle vapaapääsyinen, Kauhavan Alahärmässä 6.-8.9. kisattava tapahtuma tarjoaa maailman parhaan kartingin ohella myös viihdyttävää oheisohjelmaa. www.flyingfinnrace.fi
Flying Finn on suomalaisen autourheilun nuorten kuljettajapolku. Keväällä 2018 lanseerattu polku kerää autourheilun lajiliitto AKK:n nuorisotoiminnan saman siivekkään tunnuksen alle ja rakentuu konkreettisesti kolmelle eri ulottuvuudelle: ruohonjuuritason harrastamiselle, kilpailutoiminnalle sekä valmennustyölle että huippu-urheilulle. www.flyingfinn.fi
_____________________________
Teksti: AKK viestintä