Pääsiäisenä ajetun avausosakilpailun kisalähtöjen lopputuloksissa Huovisen nimi löytyy sijoilta 2, 4 ja 6.

– Vaikka lopputulosten perusteella avausviikonlopun kisat sujuivat ihan kohtalaisen ok, jäi meille vielä älyttömästi parannettavaa. Tuleviin kisoihin tulee valmistautua paljon paremmin joka osa-alueella, Huovinen kertoo.

Aleksanteri_Huovinen_

Helmikuussa Englantiin muuttanut Aleksanteri Huovinen on BRDC British Formula 3 Championship -sarjan ainoa suomalaiskuski. Sarjassa ajetaan yhteensä kahdeksan osakilpailua. Kausi alkoi pääsiäisenä Snettertonista, ja viimeiset sarjapisteet ovat jaossa syyskuussa Doningtonissa. Radat ovat sarjatulokkaalle luonnollisesti uusia:

– Yksi testi ollaan ennen kisaviikonloppua ajettu Brandsissa, sillä lyhyemmällä Indy-radalla. Rata on tosi nopea ja kaiteet lähellä – siis mulle sopiva rata!

– Joka lähdössä pitää ajaa niin hyvin kuin mahdollista, ja kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Tässä sarjassa kärki on tosi tasainen. Usealla kuskilla on hyvänä päivänä mahdollisuus voittoon, joten virheitä ei voi tehdä, toteaa Huovinen.

Kauden toinen kisaviikonloppu Brands Hatchissa starttaa perjantaina ajettavilla harjoituksilla. Lauantaina ajetaan aika-ajo sekä yksi kilpailulähtö. Sunnuntain kisaohjelmassa on kaksi kilpailulähtöä. Lisätietoa osakilpailusta sekä linkki online-tulosseurantaan löytyy täältä: http://www.britishf3.com/calendars/calendar-2016/brands-hatch-gp-456.aspx

BRDC British Formula 3 Championship –sarjassa ajetaan kahdeksan kilpailuviikonlopun aikana yhteensä 24 kisalähtöä. Kilpailukalenteri löytyy täältä: http://www.britishf3.com/calendars/calendar-2016.aspx

BRDC British Formula 3 Championship pistetilanne ensimmäisen kisaviikonlopun (3/24 osakilpailun) jälkeen:

1) Enaam Ahmed, GBR, Douglas Motorsport, 81 pistettä;

2) Lando Norris, GBR, Carlin, 74 pistettä;

3) Toby Sowery, GBR, Lanan Racing, 70 pistettä;

4) Aleksanteri Huovinen, FIN, Double R Racing, 64 pistettä;

5) Matheus Leist, BRA, Double R Racing, 57 pistettä

Lisätietoja:

facebook.com/aksuhuovinen

Twitter @aksuhuovinen

Snapchat aksuhuovinen

www.britishf3.com

Teksti Anu Haapalainen

Kuvat BRCD Formula 3 Championship

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste