Aika-ajossa Aleksi kellotti kolmanneksi nopeimman ajan, mutta kilpailuissa hän joutui rangaistusten jälkeen jäämään perän pitäjäksi.
Solvallan kilpailu on sen puoleen poikkeuksellinen, että rata rakennetaan joka vuosi uusiksi raviradan päälle. Pienestä tilasta johtuen rata on todella lyhyt ja hidasvauhtinen perinteisiin moottoriratoihin verrattuna.
– Ensimmäisessä startissa minun auto “rullasi” ihan vähän kun lähtövalot olivat vasta syttymässä, joten siintä johtuen minulle annettiin viiden sekunnin stop and go rangaistus. Olin vielä ihan hyvin kilpailussa mukana neljännellä paikalla aivan kolmantena ajaneen Caldanan perässä kun menin kärsimään minun rangaistuksen ratavarikolle, mutta kun sieltä pääsin takaisin radalle niin ero muihin oli jo niin suuri, että ei siinä ollut enää mitään tehtävissä.
– Toisessa startissa sain todella huonon lähdön ja Carlström pääsi kiilaamaan nelospaikalta minun edelle ekaan mutkaan. Sitten kun vaihdoin linjaa ulkolaitaan ennen jarrutusta, niin osuin hieman kilpakumppanin keulaan, jonka seurauksena se spinnasi. Tulin kilpailun neljäntenä maaliin, mutta kilpailun jälkeen minun kokonaisaikaan lisättiin kymmenen sekunnin aikasakko, joka tiputti minut taas viimeiseksi, Kalsta kertaa.
Ensimmäisen lähdön voittoon ajoi Ilmari Korpivaara ja jälkimmäisen voitti Joel Jern. Aleksin kausi jatkuu seuraavaksi heinäkuun toisena viikonloppuna Falkenbergissä.
– Minulla alkaa intti heinäkuun kolmantena päivänä, joten se luo oman haasteen loppukautta ajatellen. Pitää vaan toivoa, että minut ainakin kisoihin päästetään lähtemään, Aleksi toteaa.
Teksti: Aleksi Kalsta tiedotus