Rallin jälkimmäinen puolisko ei sujunut ylöjärveläiseltä Ford Fiesta -kuljettajalta aivan samaan tahtiin, joten maalissa tulokseksi kirjattiin tiivisvauhtisen SM3-luokan viides sija.
– Selkeää syytä kilpailukyvyn heikkenemiselle ei ole vielä tiedossa. Täytyy tutkia asia kunnolla auton “incareista”. Pitkällä EK3:lla tuli muutamia virheitä, ja renkaat tuntuivat menettävän parasta pitoaan, mutta ei ne vielä selitä asiaa, Röyhkiö totesi.
Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki saavuttivat talviralleista tulokset kolmas, neljäs ja viides. SM-sarjan pistetaulukossa kaksikko on kolmantena.
– Odotin ehkä vähän parempia tuloksia alkukaudelta, mutta niihin päästäkseen ei kärsi olla ongelmia eikä hidasteita. Sarjasijoitus on toki hyvä, parempi kuin edellisinä vuosina talvikauden jälkeen, Ford-kuljettaja vertaili.
– Tämä tilanne kasvattaa sopivasti nälkää kesäkaudelle. Olen aina ollut kesän soraralleissa vahvempi tulosten ja pätkäaikojen valossa.
Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta.
Teksti: Jarno Saari, tiedote.