Pohjanmaa Rallin avauspäivänä perjantaina Röyhkiö taisteli jarruongelmien kanssa ja menetti paljon aikaa, mutta erittäin ikävän onnettomuuden vuoksi teknisillä ongelmilla ei lopulta ollut merkitystä, kun kisa alkoi alusta lauantaina.

Röyhkiö ja kartanlukija Jan Lönegren aloittivat rallin kahdeksannella sijalla, joka vakiintuikin Renault-kaksikon tulokseksi.

– Ajaminen oli vähän liikaa sellaista riehumista. Tuli aikaa vieviä liippejä ja muuta ylimäärästä pientä ohjelmaa, Röyhkiö arvioi.

– EK5:lla sain siistittyä ajoa, josta kellokin tykkäsi. Myös EK7 meni hyvin ja puhtaasti. Sen sijaan viimeisellä pätkällä ajaminen oli yliyrittämistä ja siellä aikatappiota tuli reilusti. Se vei mahdollisuuden sijoituksen parantamiseen.

– Erot olivat todella pieniä ja taistelu sijoituksista tiukkaa, kuten tässä luokassa aina. Saatiin alle hyviä kilsoja ja paljon kokemusta. Jatkossa tiedetään, mitä asioita tehdään toisin, päätti Röyhkiö.

Ralli SM-sarjassa on nyt on 10 viikon kesätauko. Sarja jatkuu Sastamalan ympäristössä elo-syyskuun vaihteessa.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste