Renault Twingo -kuljettaja ei ollut kovin tyytyväinen lyhyen avauspäivän antiin, kun kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen sijoitus oli kuudes.

Tahti kohentui selvästi toisen päivän erikoiskokeilla, kun AKK Driver Academyn kuljettajalupaus löytyi erikoiskoeajoissa kolmen nopeimman joukosta. Niinpä sijoituskin alkoi nousta kohti kärkikolmikkoa.

Toiseksi viimeisellä pätkällä Röyhkiö ja kartanlukija Jan Lönegren sitten nousivat kolmanneksi, kun Suomen mestari Jaro Kinnunen menetti aikaa rengasrikkoon.

Röyhkiön edelle ehtivät kokeneet kuskit Samuli Vuorisalo ja Joonas Lindroos, jotka saivat SM-sarjasta himmeämmät mitalit. Röyhkiön sarjasijoitus oli lopulta seitsemäs.

– Tietysti on hieno tunnelma, kun pystyimme vastaamaan haasteeseen ja nousemaan toisen kerran podiumille. Se ensimmäinen kerta oli kaikille yllätys, mutta nyt tätä jo osattiin odottaa ja tosissaan tavoitella, Aleksi Röyhkiö totesi.

– Turun seudun tiet olivat vaativia ja erittäin nopeita. Nautinnollista oli ajaa, kun kaikki toimi. Ajorytmi oli toisena päivänä hyvä ja nuottien kanssa myös kaikki natsasi.

– Nyt katseet suunnataan jo ensi kauteen. Tarkoitus on treenata entistä kovempaa, jonka jälkeen tavoitellaan vielä parempia sijoituksia. Askel askeleelta mennään uralla eteenpäin, Röyhkiö päätti.

Teksti: Jarno Saari

Aleksi Röyhkiö nostanut tasoaan Ralli SM -sarjan tulokaskaudella

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste