Alkukausi on tuonut runsaasti kokemusta autourheilun juniorimaajoukkueen valmennuksessa olevalle Aleksi Röyhkiölle. Kehitys on kulkenut nopeasti, sillä edellisessä osakilpailussa, toukokuussa Kouvolassa, hän saavutti uransa ensimmäisen palkintokorokesijan.
– Tulihan se kolmas sija ja hyvät EK-ajat monille yllätyksenä. Töitä on kuitenkin tehty paljon ja olen saanut parasta mahdollista valmennusta, Röyhkiö toteaa.
Tulevan viikonlopun Pohjanmaa Ralliin on tiimissä valmistauduttu hyvin. Ennakkotestit ajettiin yhdessä AKK Driver Academyn kanssa viime viikolla.
– Päästiin ajamaan oikein kunnon määrä treeniä, joten tuntuma on hyvä. Jotain pieniä uusia juttujakin taas opittiin, joten kaikki on kunnossa. Omaa ajoa lähden tekemään ja tietenkin mahdollisimman lähelle kärkiryhmää tähdätään.
– Nyt kisaviikolla autoa on huollettu, ja itse olen saanut rauhassa keskittyä tulevaan ralliin ja tietenkin ajokokeeseen. Ajokortin suorittaminen ei oikeastaan jännittänyt ollenkaan.
– Hieno juttu tietenkin, että kortti on nyt taskussa. Enää ei kartturi Jan Lönegrenin tarvitse ajaa ralliautolla kilpailun siirtymäosuuksia, Aleksi hymähtää.
Pohjanmaa Ralli käynnistyy Seinäjoella perjantai-iltana kahden erikoiskokeen myötä. Lauantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Röyhkiön Renault Twingon oviin liimataan lähtönumero 7.
Kilpailun tulospalvelun, Yle Jyväskylän tuottaman ralliradion, GPS-seurannan sekä muut tiedot löydät rallin aikana osoitteesta www.rallism.fi.
Teksti: Jarno Saari
17-vuotias Aleksi Röyhkiö hyvin valmistautuneena Ralli SM:n kesäkauteen
Aleksi Röyhkiö täytti tavoitteensa Ralli SM -sarjan talvikauden päätteeksi