Yli neljän vuosikymmenen aikana se on laajentunut vantaalaisesta pienen piirin jenkkiautotapahtumasta mittavaksi ja korkeatasoiseksi harraste- ja erikoisajoneuvonäyttelyksi. Samalla siitä on tullut yksi suosituimmista koko perheen pääsiäistapahtumista pääkaupunkiseudulla.

Jenkkiautoihin ja tapahtuman syntyhistoriaan viittaavasta nimestään huolimatta American Car Show edustaa tänä päivänä vain yhtä, toki erittäin merkittävää osaa suuresta ajoneuvonäyttelystä. Yhtä lailla näyttelyn sisällön kannalta tärkeitä ovat nuorison suosima Tuning Car Show, moottoripyöräharrastajien MC Heaven, nostalgikoille tarkoitettu Classic Car Show, raskaan sarjan kalustosta innostuneiden Custom Truck Show ja nykypäivän viimeisiin uutuuksiin tykästyneiden Motosport 2020. Uusinta uutta on nyt ensimmäistä kertaa juniorimotoristeille, tytöille ja pojille, suunniteltu Mopo Tuning. Kaikki saman katon alla, samaan aikaan samassa näyttelytapahtumassa.

– Jenkkiautot ovat tietysti niin koko toimintamme kuin tämän näyttelynkin sydän ja sielu, mutta tarjolla on paljon muutakin, kertoo FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtaja Eero Kiiskinen.

Näyttelyn järjestää vuonna 1972 perustettu Finnish Hot Rod Association ry, FHRA.

American Car Show 2020 toteutetaan kolmipäiväisenä, perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan 10.-12. huhtikuuta.

Aukioloajat:

Perjantai 10.4. kello 10.00 – 18.00

Lauantai 11.4. kello 10.00 – 18.00

Sunnuntai 12.4. kello 10.00 – 18.00

Teksti: Kaisa Lökfors, tiedote.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste