Ampujalle Tallinna-ralli tuli mahdolliseksi, kun kilpurin kilometrit eivät olleet vielä talven jäljiltä täynnä. Samalla tuli korkattua kesäkausi.
– Talven jäljiltä meillä oli vielä kilometrejä jäljellä ennen huoltoa ja saimme ajaa vielä Tallinnassa. Nyt kilpurin tunnit ovat täynnä ja auto lähtee moottorin ja voimansiirron vaihtoon Englantiin, kertoi huoltomiehensä kanssa M-Sportille matkustava Ampuja.

Perjantaina luvassa oli ainoastaan yleisön viihdyttämistä. Kaksikko eteni tasatahtia heti alusta alkaen.
– Eroa kolmella, lyhyellä asfaltti-EK:lla tuli ainoastaan 0,6 sekuntia. Pyörähdys lyhyellä pätkällä merkitsisi heti isoa eroa ja erilaista lähtökohtaa lauantaille, analysoi Ampuja.

Soralle siirryttäessä suomalaiskaksikko jatkoi karkumatkaansa muilta. ”Basti” onnistui nykäisemään eroa joillakin erikoiskokeilla, vaikkakin ero säilyi muutamissa sekunneissa.
– Muutamalla pätkällä jäätiin hieman. Veikkaisin, että hävisimme sellaisilla erikoiskokeilla, joilla ajetaan pitkiä matkoja täysillä. 03-mallisessa Pösössä on vain parempi vääntö, kun kuutosvaihteella joutuu välillä nostamaan jalkaa kaasulta ja painamaan jälleen pohjaan, epäili Ampuja.

Eroa kaksikon välille lauantain kymmenen erikoiskokeen ja 108 kilometrin jälkeen jäi vain 16,2 sekuntia. Tiukan taistelun jälkeen irtosi myös tunnustus kovalle kilpakumppanille.
–  ”Basti” on reilu äijä. Tauoilla keskustelemme asioista, eikä hän salaile mitään. Kiva ajaa kilpaa häntä vastaan, kun on hyvä henki, kehui Ampuja.

ohessa linkki josta löytyy ek-ajat jouni – basti ( http://www.moottorimaailma.com/tallinnatulok.htm )


Lähde: Marko Lappalainen
www.moottorimaailma.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste