Ensimmäisellä kolme EK:n lenkillä ei kohdallemme sattunut mitään ihmeellistä pois lukien EK3:n loppu, joka oli todellista selviytymistaistelua. Pikkutien osuudella hajosi 2 vannetta, mutta renkaat säilyivät ehjinä ja tuloksena oli 28,5 sek johto ensimmäisen lenkin jälkeen.

Toisella lenkillä ajettiin EK:t 1 ja 2 uudestaan ilman suurempia ongelmia. Ajat paranivat vain vähän vaikka vauhti tuntui nousevan ja ajolinjat paranivat. Hiukan oli kuitenkin varottava tiellä nousseita kiviä. EK6 olikin sitten taas aivan kamalassa kunnossa. Alun isontien jälkeen alkanut ”mökkitie” oli kaivautunut syville urille ja loppu tultiin melkein koko ajan pohjapanssarin varassa. Pätkälle mahtui yksi spinni ja muutama leveä linja, jonka seurauksena pätkän aika oli ”vain” toiseksi nopein. Tämän lenkin jälkeen johto oli 33,1 sekuntia.

Sitten vuorossa oli viimeiset kaksi EK:ta, jotka ajettiin Valkeakosken pohjois-puolella. Lyhyellä erikoiskoe seiskalla peli alkoikin sitten käydä jännäksi kun maalipäässä autosta katosivat jarrut. Aika oli kuitenkin muita nopeampi ja jatkoimme viimeisellä pätkälle ilman jarruja. Suunitelma oli ajaa EK läpi niin lujaa kun ilman jarruja voi. Viimeinen pätkä tuntui todella pitkältä tästä syystä. Muutama leveä ”liippii” ja yksi spinnaus olivat viedä voiton. EK:n maalissa yllätys oli kuitenkin suuri kun tuloksena oli jarruitta ajosta huolimatta nopein aika! Näin kisassa vain EK6:lla emme yltäneet pohja-aikaan. Maalissa voittomarginaaliksi jäi 39,4 sekuntia.

Seuraavan kerran tiimi kilpailee Kouvolan SM-rallissa 16.7. Tiimiin voi tutustua nettisivuilla osoitteessa: http://www.rally-anssi.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste