Talven kolmessa SM-rallissa nousujohteisesti kilpaillut Mustonen aikoo sorakauden avausrallissa jatkaa siitä mihin talvella jäi. Tunturirallin keskeytyksen jälkeen Peurunkarallista irtosi seitsemäs sija ja talvikausi huipentui Nilsiässä A-ryhmän viidenneksi nopeimpaan suoritukseen. Tällä logiikalla Mustosen pitäisi Keravalta saavuttaa palkintokoroke. Vaatimaton savolainen ei väittämään yhdy.

– SM-sarjan kaikissa kolmessa ryhmässä kilpailu palkintokorokesijoituksesta on todella kiivasta ja rehellisyyden nimissä kahdeksan vuotta vanhalla kilpa-ajoneuvolla kahta kehitysversiota uudempia ja erityisesti WRC-autoja vastaan ajaminen on todella mahdotonta. Silti olen erittäin tyytyväinen mikäli Keravalla pystymme uusimaan talven Nilsiän osakilpailun viidennen sijan. Rennolla, mutta silti toiveikkain mielin lähdetään reitille, Mustonen suunnitteli.

Keski-Uusimaa SM-rallin ominaispiirre on neljän vaativan erikoiskokeen ajaminen kahteen kertaan siten, että huollossa käydään vain kertaalleen. Tämä asettaa kilpailustrategian vastaamaan vallitsevia, nykyajan rallin olosuhteita. Mustonen toivottaa uudistuksen tervetulleeksi.

– Ralli on aina ollut niin nopeus- kuin kestävyyskilpailu ja nyt SM-sarja entisestään lähenee niin tätä kuin MM-sarjan ajatusmaailmaa. Yksi huoltokerta tarkoittaa sitä, että perjantaina on reitin tutustumisjaksolla tehtävä tarkat nuotit, sillä ensimmäiseenkään rengasrikkoon ei ole varaa tai muuten tipumme auttamatta kauas kärjen vauhdista. Silti mikäli tavoitteeseemme haluamme yltää on meidän ajettava täysillä heti ensimmäisestä erikoiskoekilometristä lähtien, Mustonen mietiskeli.

Kilpailukauden kohokohtana Suomen MM-ralli

Pohjoismaiden kesän suurin yleisötapahtuma ja useaan kertaan ralliautoilun MM-sarjan parhaimmaksi ralliksi valittuun Suomen MM-rallin on aikaa enää 50 päivää. Keravan SM-ralli on monelle kuljettajalle ensimmäinen kahdesta harjoituskilpailusta toisen ollessa heinäkuun alussa Kouvolassa ajettava SM O.K Auto ralli. Näin myös Rally-Anssi Mustoselle, joka tulee tekemään kansainvälisen debyyttinsä Suomen MM-rallissa.

– Meille avautui hieno tilaisuus osallistua Suomen MM-ralliin emmekä aio jättää sitä hyödyntämättä. Ajamme kilpailun nyt rakenteilla olevalla A-ryhmän Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautolla ja tavoitteenamme on ajaa ongelmaton kilpailu, nähdä sen maalilippu. Mukavana bonuksena olisi olla nopein ensikertalainen, Mustonen toivoi.

Anssi Mustonen II-kuljettajansa Kari Kallion kanssa starttaavat lauantaiseen Keski-Uusimaa SM-ralliin lähtönumerolla 38. Kilpailu alkaa klo 10 ja maaliin Mustosta odotellaan klo 18.30 aikoihin. Lähes reaaliaikaisen tulospalvelun löydät netistä osoitteesta www.tenab.net.

Lisätietoja löydät Anssin kotisivuilta osoitteesta www.rally-anssi.com.

Rally-Anssi Mustosen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste