Tämä Ronde delle Miniere oli lähinnä rallisprintin ja rallin sekoitus. Kuten rallisprintissäkin, tässä kilpailussa ajettiin vain yksi pätkä useampaan kertaan läpi, mutta pikataival oli kuitenkin sprinttiin verrattuna pitkä (11,68km), se oli tarkoitus ajaa neljä kertaa läpi ja siihen sai tehdä nuotit.
Rallin ensimmäinen erikoiskoe oli tarkoitus ajaa jo lauantai-iltana, mutta järjestäjien miehistövajauksen takia ek ajettiin siirtymänä ja varsinainen kilpailu alkoikin vasta sunnuntaiaamuna. Kilpailu kaventui näin ollen kolmeen erikoiskokeeseen ja C2 R. Trophyn mestaruus tultaisiin ratkaisemaan 35 kilometrin matkalla – jokainen kilometri oli ajettava täysillä.
Ulos
”Nyt tulee Antero… ja kovaa… AIJAIJAIJAIJAIJAIJAIJAI…#%&/(#(/¤&#¤#…”, loppuosa Anteron kannustusjoukon kommenteista sunnuntain ensimmäisen erikoiskokeen puolivälistä on sensuroitu epäurheilijamaisten sanayhdistelmien takia. Antero: ”Kävi vähän niin kuin edellisessäkin rallissa – käänsin oikealle kääntyvässä mutkassa liian sisälle ja jouduin korjaamaan ajolinjaa, jotta emme osuisi sisäkurvissa olevaan heinäpaaliin.
Juuri ennen mutkaa oli tiessä pieni rytky, josta liian nopean kääntöliikkeen seurauksena perä lähti irti. Tämä yhdistelmä oli sellainen, josta en enää saanut autoa hallintaan, joten se törmäsi nokka edellä penkkaan rikkoen syylärin”. Anteron ja Pasin roolit vaihtuivat katsojiksi ja pettymys oli varsin suuri mestaruuden mennessä sivusuun. Mielipahaa lisäsi myös luulo siitä, etteivät he nyt pääsisi Grande Finaleen taistelemaan C2 R-sarjan koko Italian mestaruudesta.
Finaali, Rally Il Ciocchetto ajetaan 19.–21.12. Il Cioccossa Tuscanyssa Keski-Italiassa. Kohtuullisen mukavana kannustimena toimii se, että voittaja pääsee ajamaan yhden kilpailun Italiassa Citroën C2 super 1600 autolla R.1 Competizionin piikkiin. Samanlaisella autolla voitettiin mm. tänä vuonna junioreiden maailmanmestaruus.
Käy katsomassa videon pätkä viime kisasta osoitteessa http://www.r1competizioni.it/VIDEO.html