APR Competition tiimi koostui Pärnun osakilpailussa jopa seitsemästä kuljettajasta. Pärnussa jaettiin sekä Suomen Trophy-pisteitä että Pohjois-Euroopan mestaruuspisteitä.

Mathias Herténin sekä Johan Ahokkaan NEZ-haaveet kokivat kolauksen lauantain ensimmäisessä kilpailulähdössä, kun molemmilta loppui polttoaine kierrosta ennen maalia.

Vajaa kymmenen autoa jäi kaikkiaan radan varteen, kun kilpailun kokonaispituus ylitti ennakkoon odotetun. Järjestäjä oli kirjannut kilpailun sääntöihin lähdön kokonaispituuden väärin, ja sen koki nahoissaan useampi Legends-kuljettaja tänä viikonloppuna.

Tiimin lauantain iloisin ilme nähtiin venäläisen Victor Vorobyevin kasvoilla, kun mies ylsi lauantain toisessa lähdössä Suomen sarjan parhaaseen sijoitukseensa.

– Olen todella tyytyväinen viikonloppuun, auto ja tiimi toimivat hienosti! Ensimmäinen palkintokorokesijoitus minulle Suomen sarjassa ikinä, tämä on hieno saavutus, hehkutti kolmanneksi ajanut Vorobyev.

Johan Ahokas oli kovan onnen mies, kun liian pitkä kilpailulähtö ja turva-auto sotkivat miehen voittohaaveet.

– Lähtöpaikka ensimmäiseen lähtöön oli kuudes. Perjantaina oli ihan hyvä vauhti aika-ajoissa ja tiesin että kilpailussa on mahdollisuus nousta ylemmäs. Aloin ihmettelemään kilpailun aikana kun kierrokset eivät millään vähene. Sitten kaksi kierrosta ennen maalia loppui löpö niin kuin monella muulla kuljettajalla. Harmittaa järjestäjien puolesta, näin voi välillä käydä kun kaikki ovat kuitenkin ihmisiä. Tällaista tämä välillä on, kuuluu lajiin, totesi pettynyt Ahokas menetettyä mahdollisuuttaan.

Seuraavassa kilpailulähdössä Ahokas onnistui nousemaan viidennestä lähtöruudusta toiseksi, mutta turva-auton tultua radalle oli miehen kohtalo sinetöity.

– Turva-auton perässä ajettiin viimeiset neljä kierrosta. Olisi ollut ehdottomasti mahdollisuudet voittoon. Tiimikaveri Victorin kanssa olimme toisena ja kolmantena, ja saimme pidettyä hyvin Vartiaisen takana. Tuomaala oli niin sanotusti tulppana koko ajan edessä, odotin vain viimeisiä kierroksia mutta sitten tuli turva-auto radalle, jonka perässä ajettiin lopulta maaliin asti. Toinen sija mutta siihen pitää tyytyä tältä viikonlopulta. Tiimistä ylistäisin tältä viikonlopulta Victoria, hän ajoi todella hienosti. Onnittelut Victorille, paras viikonloppu hänelle ikinä, kehui Ahokas.

Legends Trophy -pisteissä toisena ennen Pärnua olleen Mathias Hertén viikonloppu ei mennyt suunnitelmien mukaan. Ensimmäisessä lähdössä mieheltä loppui kohtalotovereiden tavoin polttoaine, ja lisäksi numerolla viisi koristetun auton kone leikkasi kiinni.

Hertén ajoi varakoneella päivän toisen lähdön, mutta turva-auto murskasi yhtälailla Herténinkin nousuyritykset. Mies oli lopulta toisen lähdön kahdeksas.

Kuopiolainen Jani Vilen sekä vaasalainen Philip Miemois keskeyttivät ensimmäisen lähdön polttoaineen loputtua. Miehet olivat lopputilastoissa sijalla 22 (Vilen) ja 23 (Miemois). Toisessa lähdössä Vilen kaasutti kuudenneksi, ja Miemois oli sijalla 13.

APR Competition tiimissä nähtiin kaksi vieraskuljettajaa Pärnussa; Ruotsin Michael Mittim sekä Latvian Garijs Rožkalns, joista jälkimmäinen ajoi ensimmäisen Legends-kilpailunsa.

Seuraava Legends-osakilpailu ajetaan Kemoran moottoriradalla 15.-16. heinäkuuta.

Tulokset / Legends / Pärnu 1.7.2017:

kilpailulähtö 1

  1. Jesse Vartiainen 19.11.247
  2. Henri Tuomaala +0.267
  3. Pekka Seppänen +0.543

kilpailulähtö 2

  1. Henri Tuomaala 15:40.345
  2. Johan Ahokas +0.233
  3. Victor Vorobyev +0.622

Legends Trophy -sarjapisteet: www.legendscars.fi

NEZ-sarjapisteet: https://batcc.eu/

Teksti: APR Competition tiedottaja Kristiina Vaalasmaa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste