APR Competition -kilpatiimi suuntaa etelänaapuriin molempien sarjojen kärjessä.
Legendsien saama tuore SM-arvo on kuumentanut tunteita ja tuonut yllätyksiä monen kuljettajan mestaruustaipaleelle. SM-sarjassa ja Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa käydään kiivasta taistoa mestaruuspokaalista myös tulevana viikonloppuna Pärnun radalla.
Hylkäykset ovat värittäneet Legendsien alkukautta ja aiheuttaneet muutoksia kärkikuljettajien marssijärjestykseen. Kohtalaisesti kautensa aloittanut APR Competitionin Johan Ahokas johtaa yllätyskäänteiden jälkeen sekä SM-sarjaa että Pohjois-Euroopan mestaruussarjaa, kun kaksi osakilpailua on ajettu. SM-sarjaa vaasalainen Ahokas johtaa ainoastaan yhdellä pisteellä ennen Joonas Vartiaista. Legendsien loppupisteistä vähennetään kuitenkin kauden päätteeksi kaksi huonointa lähtöä, joten kaikki on vielä avoinna ennen kauden puoltaväliä.
Tiimin muitakin jäseniä löytyy heti kärjen tuntumasta. Pettymyksiä alkukaudella kokenut uusikaarlepyyläinen Mathias Hertén on vastoinkäymisistä huolimatta kolmantena SM-sarjassa. Ahveniston harmittava tekninen hylkäys tiputti loistavasti kautensa avanneen vaasalaisen Philip Miemoisin pistetilanteessa kahdeksanneksi. Tulokaskauttaan ajava kangasalalainen Leevi Lintukanto on hienosti SM-pisteissä kymmenentenä. Mathias Herténin veli Viktor on sijalla 12 ennen Viron osakilpailua. Epäonnesta sekä hylkäyksestä siipeensä saanut kuopiolainen Jani Vilen löytyy SM-pistetilastosta sijalta 22.
Perjantaina ovat vuorossa vapaat harjoitukset ja aika-ajot. Aika-ajot ajetaan kahdessa ryhmässä klo 16.45 ja klo 17.00. Ensimmäinen kilpailu starttaa lauantaina klo 14.10 ja toinen kilpailu sunnuntaina klo 11.00.
SM-pistetilanne 2/5 osakilpailun jälkeen
1. Johan Ahokas 528
2. Joonas Vartiainen 527
3. Mathias Herten 505
4. Henri Tuomaala 497
5. Mika Hurin 491
***
8. Philip Miemois 455
10. Leevi Lintukanto 421
12. Viktor Hertén 411
22. Jani Vilen 323
Teksti: APR Competitionin tiedotus