Pohjois-Euroopan mestaruussarjan avausosakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Bikerniekin nopealla radalla Riian kaupungin laitamilla. Tänä vuonna mestaruussarja on houkutellut entistä enemmän suomalaisia mukaan, kun yli puolet kilpailijoista ajaa siniristilipun alla. Yksi heistä on APR Competitionin tiimin Mathias Hertén, jolle avausosakilpailu Botniaringillä oli suuri pettymys. Mies on Legends Trophy -sarjapisteissä viime viikonlopun jälkeen viidentenä. Hertén on peräänkuuluttanut hakevansa pelkästään voittoja tältä kaudelta, joten Riiassa mies on tosipaikan edessä.

Nuorelta Philip Miemoisilta on lupa odottaa kovia otteita tällä kaudella, joskin myös Miemoisille kauden avaus oli lievä pettymys. Mies on Suomen Trophy-sarjan jaetulla kahdeksannella sijalla tasapisteissä Jesse Vartiaisen kanssa.

Johan Ahokkaalla kauteen valmistautuminen kärsi työkiireiden vuoksi, mikä näkyi myös avausosakilpailun tuloksissa. Jarruongelmista kärsinyt mies oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen tulostasoonsa. Ahokkaan autoon on Riian viikonloppua varten vaihdettu moottori ja rakennettu jarrut kokonaan uudestaan. Mies lähtee optimistisin ajatuksin kohti viikonloppua.

– Ajelin tänään uusia renkaita ja konetta sisään, kävin pari kertaa testaamassa. Pitäisi kiristää pari sekuntia pois kierrosajasta, mutta tehdään tässä vielä muutamia säätöjä niin eiköhän ne siitä lähde, lupaili Ahokas torstain vapaiden harjoitusten jälkeen.

Riian Pohjois-Euroopan mestaruussarjan avausosakilpailun aika-ajot ajetaan Legends-luokan osalta jo perjantaina kahdessa ryhmässä alkaen klo 16.30. Lauantaina ajetaan kaksi kilpailulähtöä klo 11.20 ja klo 13.45 ja sunnuntaina viimeinen kilpailulähtö klo 12.00.

Pohjois-Euroopan mestaruussarjaan kuuluvat Riian osakilpailun lisäksi Pärnun osakilpailu 30.6.-1.7. ja sarjan päättävä Alastaron osakilpailu 22.–23.9.

Lauantain livelähetys

Sunnuntain livelähetys

Facebook-sivut tapahtuma + järjestäjä.

Teksti: APR Competitionin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste