Periaatteessa rallin SM-pisteiden osalta ajetaan siis kaksi erillistä kilpailua. Sehän kuulostaa lupaavalta jo sellaisenaan, mutta homma sen kun paranee: jos perjantaina keskeyttää ja saa ajokin kuntoon taas lauantaiaamuksi, voi startata mukaan uudestaan. – Meillä ollaan sen verran aikaamme edellä, että otamme käyttöön MM-sarjassa kovasti puhuttaneen superrallikonseptin jo nyt SM-sarjassa, kertoo autourheilun lajiliiton, AKK-Motorsportin ralliautoilun lajipäällikkö Jukka Aho. – Arctic Lapland Rally on kilpailijoille taloudellisesti raskas osakilpailu. Haluamme tällä mahdollistaa sen, etteivät panostukset mene aivan hukkaan jos perjantaina tulee joku ”markan vika” ja meno keskeytyy, valaisee hän taustoja.
Rallin SM –sarjalla on pitkä historia. Mestrauudesta on ajettu jo vuodesta 1959 saakka, nyt käynnistyy 46. kausi. Sarjaa noteerataan maailmalla kovimmaksi kansalliseksi sarjaksi, eikä suotta. Jälleen saamme seurata uusia SM-sarjan kasvatteja MM-rallipoluilla kun vielä pari vuotta taaksepäin SM-sarjaa ajaneet Kristian Sohlberg ja Mikko Hirvonen ajavat maailmalla täysiverisillä tehdaspeleillä.
Kilpailijamäärä nousussa
Suomen mestaruudesta ajetaan aiempine vuosien tapaan neljässä luokassa, jotka ovat ryhmä A, yli 2-litraiset (= ”iso A”), ryhmä A, enintään 2-litraiset (= ”pikku-a”), ryhmä N, yli 2-litraiset (=”iso N”), ja ryhmä n enintään 2-litraiset (= ”pikku-n”) Suomen mestaruuksien lisäksi ajetaan myös 1400 Rally Trophy –pisteistä hieman pienemmillä menopeleillä, jossa luokat ovat ryhmä A, enintään 1,4-litraiset ja ryhmä N, enintään 1,4-litraiset.
Ralli SM –sarjan kilpailijämäärä näyttää olevan jälleen pienessä nousussa. Etenkin ison A:n lista on huomattavasti viime vuotta pidempi. Ilmoittautuneita on kaikkiaan 19. Kuusinkertainen mestari Sebastian Lindholm saa haastajakseen mm. Juuso Pykälistön ja Jouni Ampujan. Kauden avauksessa on mukana vielä Ruotsin MM-rallia varten verryttelevä Janne Tuohino, joka oli viime kaudella Lapin lumilla lyömätön. Sebastian Lindholm on saanut rinnalleen kartturina paikkansa välillä formulaselostukseen vaihtaneen Tomi Tuomisen, joten nuotti ainakin kulkee sujuvasti. Isossa A:ssa nähdään viime vuoden tapaan myös F1-piireistä paremmin tunnetun Mika Häkkisen vauhtia, sillä hän on ilmoittautunut mukaan Toyota Corolla WRC:llä.
Saman ryhmän pienempi luokka, pikku-a on on kilpailijamäärältään vähäväkisempi (10), mutta viime kauden suomen mestari saa puolustaa kultaansa mm. viime kauden pikku n:n Suomen mestaria, Timo Mäenpäätä vastaan, joten luvassa on hyvää menoa.
Ilmoittautuneiden listan suurimmat luokat ovat iso N (30) ja pikku-n (30). Isommassa N-ryhmän luokassa on leveä kärki, voittoihin yltäviä kuljettajia on jälleen kymmenkunta ja mm. viime kauden mestari, Hannu Hotanen on puolustamassa mestaruuttaan. Mukana on ilahduttavasti myös uusia nuoria yrittäjiä molemmissa N-ryhmän luokissa ja kaudesta muodostuu näissä luokissa takuuvarmasti mielenkiintoinen.
Ralli SM -sarja kiinnostaa
Suomi on rallimaa ja rallia seurataan yhä aktiivisemmin. MTV3-kanavan SM-rallilähetykset kokosivat viime kaudella ennätysyleisön, television kautta sarjaa seurasi kaikkiaan 23 000 000 katsojaa. Puolituntiset ohjelmat lähetetään joka kisasta myös tänä vuonna. Talven kisat näkyvät MTV3 –kanavalla kilpailua seuraavana päivänä klo 17.30, kesän aikataulut eivät ole vielä aivan varmoja mutta ohjelmat tulevat joka tapauksessa. Yleisö on lisääntynyt selvästi myös osakilpailujen erikoiskokeilla ja julkisuuden osalta oli kausi 2003 ennätysvuosi myös painetussa sanassa, lukijakontakteja kertyi yhteensä 76 000 000.