Paholaisen punaista turboahdettua nelivetoista Mitsubishi Lancer Evolution
ralliautoa luotsannut konkarikuljettaja ajoi riskittömästi vauhdista sekä
ennen kaikkea virallisesta keski-ikäisyydestä nautiskellen. Vaikka
kilpailun voittajaan ja viimeiset vuodet rallisprint -lajia niin soralla,
lumella kuin asfaltilla hallinneeseen Anssi Rytköseen eroa kertyi lähes
viisi sekuntia, ei juhlatunnelmissa ollut Könönen jaksanut aikaeroa
saatikka palkintokorokkeen ulkopuolelle jäämistä murehtia.

– Kahden viikon takaisen Hämeenkyrön rallisprintin moottoririkon
seurauksena en asettanut Laukaan kilpailulle minkäänlaisia tavotteita ja
siten kuudes sija varsin tyydyttävä tulos. Toki suuremmalla
riskikynnyksellä aikaero olisi ollut pienempi ja siten sijoitus parempi,
mutta on paljon parempi fiilis viedä kilpuri ehjänä talliin odottamaan
talvea kuin mahdollisesti käyttää seuraavat kolme kuukautta potentiaalisen
ulosajon vahinkoja korjaten, Könönen tietää.

– Nyt on kaksi tavoitetta saavutettu ja siten aihetta suureen juhlaan:
50-vuodessa 30-peräkkäistä vuotta ralliautoilua sisältäen noin 280
voittoa. Siinä on oivallinen tavoite tulevaisuuden kuljettajille,
seniorikuljettajan ikään ehtinyt rallisankari jatkaa 30-vuotisiin
rallijuhliinsa suunnaten.

Lopputulokset V Kattasora rallisprint, 5.10.2013, Laukaa, Top-3:
1. Anssi Rytkönen, Mitsubishi Lancer Evolution VI, 1.52,75
2. Tapani Hulkkonen, Ford Escort WRC, +1,54sek
3. Veli-Matti Hostila, Mitsubishi Lancer Evolution VI, +2,81sek

6. Ari Könönen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +4,94sek

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste