Saman tiimin toista paholaisen punaista A-ryhmäläistä Mitsubishi Lancer Evolution VIII ralliautoa ohjastaa ralliautoilun 25-juhlavuoteensa starttaava jyväskyläläinen Ari Könönen. Keski-Suomen ralliässänä tunnettu Könönen II-kuljettajansa Jari Niirasen kanssa aloittavat uuden kilpailukauden tähtäämällä Vanajanlinna rallin kolmen nopeimman kuljettajaparin joukkoon. Tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä vastassa on muutama tehokkaammalla WRC-ralliautolla kilpaileva kuljettaja. Yksi tällainen on monen ralliautoilijan idoli ja paluun rallipoluille tekevä ralliautoilun nelinkertainen Suomen Mestari Jouko Puhakka. kilpailukalustona hänellä on Ford Focus RS WRC’01. Könönen silti uskoo mahdollisuuksiinsa.
– Ajan voitosta aina kun laitan kypärän päähän – Niin myös tälläkin kertaa. En kuitenkaan ota turhia paineita, sillä tehokkaamman kilpailukalustonsa turvin Puhakan pitäisikin mennä omilla kalenterisivuillaan meidän seuratessa vierestä hänen rymistelemistä. Olen tiimini kanssa tyytyväinen suoritukseemme mikäli rallin jälkeen olen II-kuljettajani Jari Niirasen kanssa podiumilla suihkuttelemassa samppanjaa, suunnitteli Könönen.
Vuodesta 1983 lähtien ralliautoilun vauhdikkaassa maailmassa niin kansallisia kuin kansainvälisiä kilpailuja ajanut Könönen tietää mistä puhuu. Vaikka nykypäivänä hieman iäkkäämmän WRC-ralliauton ja kotitekoisen A-ryhmäläisen Mitsubishi Lancer Evolution ralliauton ero ei ole suuri, merkitsee se pitkässä kilpailussa paljon. Sekunnin häviö erikoiskoekilometriä kohden tarkoittaa maalissa minuutin eroa kanssakilpailijaan. Pienestä purosta kertautuu nopeasti suuri joki.
– Olen viimeksi ajanut rallia nuotista lähes vuosi sitten SM Peurunkarallissa. Tämä varmasti tulee alussa näkymään myös erikoiskoeajoissani myös samanlaisella kilpailukalustolla ajavaan ja hallitsevaan SM-hopeamieheen Jarmo Mikkoseen nähden. Näin odotankin saavani Puhakasta ja Mikkosesta talvisen rallin kovimmat kilpakumppanit. Haaste on siis kova emmekä suinkaan halua helpolla voittoa luovuttaa Ruotsiin Puhakan edustaessa ruotsalaista Kalix MK autourheiluseuraa, humorisoi Könönen.
Työkiireet sekoittavat juhlavuoden kilpailukuvioita
Ari Könösellä Savonlinnan rallisprintistä vuonna 1983 alkanut ralliura on jatkunut katkeamattomana näihin päiviin saakka. Matkan varrelle on mahtunut monta suurta rallielämystä niin MM-ralleja kuin kansallisia rallisprinttejä myöten. Kaudella 2003 rallisprintin Suomen Mestaruuden saavuttanut Könönen ei työkiireidensä myötä ole pystynyt lyömään lukkoon tarkkaa kilpailuohjelmaa nyt alkavalle kilpailukaudelle.
– Puhelin- ja autovarusteiden erikoisliikkeeni Jyväskylän keskustassa pitää minut kiireisenä ja nyt uutena työhaasteena minua on pyydetty mukaan Lapissa sijaitsevaan ajoharjoittelutoimintaan. Talviset viikot Lapin lumilla pitävät minut niin kiireisenä, etten pysty tarkalleen sanomaan mitä kilpailuja tulen varsinkaan nyt talvella ajamaan. Katsotaan kilpailukalenteria uudestaan kun homma Lapissa lähtee käyntiin, Könönen kertoo.
– Polte kilpailutoimintaan ei suinkaan ole hiipunut vaan liekki palaa suurella sykkeellä. Nykypäivän moottoriurheilun kalleus on asettanut rajat minulle ajatellen esimerkiksi ralliautoilun SM-sarjaa, johon tarvittava vuosibudjetti on euroissa niin suuri, että siellä kilpailemisesta on kadonnut hohto jo ajat päivät sitten. Minun juttuni on ajella Keski-Suomen läheisyydessä ajettavia ralleja ja rallisprinttejä niiden kustannus ja aikapoliittisista syistä. Jatketaan siis samalla linjalla, Könönen jatkoi.
Vanajanlinnaralli starttaa lauantaina klo 12. Ari Könösen ja Jari Niirasen lähtönumero on 34. Lähes reaaliaikaisen tulosseurannan löydät osoitteesta www.tenab.net.
Lisätietoja Ari Könösestä löydät hänen kotisivuiltaan osoitteesta www.jkl-autovaruste.com
Ari Könösen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net