Rallispecial on kilpailumuotona varsin uusi. Se on ikään kuin rallin ja rallisprintin sekoitus, jossa kilpailijat kaasuttelevat kelloa vastaan yhden huoltoalueen ympäristöön toteutetulla reitillä. Maaliskuussa Äänekoskella järven jäällä järjestetty kokeilumuotoinen rallispecial avasi uuden autourheilun kilpailumuodon. Nyt tuosta kilpailutavasta on tulossa varsin kustannustehokas sekä tiivistahtinen tapa kilpailijoille ajaa useita erikoiskokeita saman huoltoalueen ympäristössä. Myös katsojat pystyvät seuraamaan yhdeltä ja samalta katselualueelta usean pikataipaleen tapahtumia. Alkuvuonna Äänekoskella järjestetyn ensimmäisen rallispecialin voittajaksi ajoi myös Vaajakoskelainen Ari Könönen.

RAN rallispecialin voittoa ei yli 25-vuotisen kilpailuhistorian omaava Könönen saavuttanut helpolla. Kahdesta pohja-ajasta huolimatta kilpailijoiden erot lyhkäisillä erikoiskokeilla olivat marginaaliset, jolloin pienikin ajovirhe näkyi heti erikoiskokeen ajassa. Ensimmäisenä autona reitille suunnannut Könönen sai kärsiä reitin liukkaudesta irtosoran ollessa pakkautuneena tien pinnassa. Myös jäässä olleet vesilammikot pistivät kokeneen rallikonkarin rengasvalinnat koetukselle.

– Ajoin II-kuljettajani Jari Niirasen kanssa ensimmäiselle ja kolmannelle pikataipaleelle nopeimman ajan. Vastaavasti toisella ja neljännellä erikoiskokeella olimme vasta neljänneksi nopeimpia jääden kärjelle 1,6 ja 1,3 sekuntia. Pienet ajovirheet kostautuivat heti ankarana aikamenetyksenä, joka pitkässä normaalissa rallissa olisi ollut riskikynnystä nostamalla voitu ajaa kiinni. Vastaavasti lyhkäisessä rallispecial kilpailussa yksi leveäksi mennyt mutka tai yhden risteyksen pitkäksi ajaminen vie välittömästi mahdollisuudet voittotaisteluun, analysoi Könönen.

– Huolimatta pienistä ajovirheistä sekä tien pinnan liukkaudesta saavutimme hienon voiton 2,5 sekunnin erolla. Olen autourheilu-urani viimeiset kuusi kilpailukautta panostanut pitkien rallien sijaan nopeatempoisiin rallisprint kilpailuihin. Rallisprint ja nyt tämä rallispecial on erittäin kustannustehokas tapa viettää ja nauttia vauhdikkaasta kilpailupäivästä, jossa kilpailijoiden väliset aikaerot ovat erittäin pieniä. Olemme myös laskeneet, että samalla budjetilla millä ajaisimme esimerkiksi yhden SM-rallin, ajaa koko rallisprintin kilpailukauden. Ei siis ole kovin vaikeaa miettiä miksi tiimimme on erikoistunut näihin lyhyisiin mutta sitäkin vauhdikkaampiin autourheilukilpailuihin, kertoi Könönen.

Ari Könösen ja Jari Niirasen kilpailukausi huipentuu joulukuussa ajettavaan Petäjäveden Kyläseppä ralliin. Sitä ennen Könösellä riittää tekemistä vauhdikkaiden asiakastilaisuuksiensa järjestämisessä. Könönen yhdessä tiiminsä kanssa on yli 22 vuoden ajan mahdollistanut yksityisille ihmisille olla hetki oikeana ralliautoilijana oikealla erikoiskokeella nauttien vauhtielämyksestä hänen vieressään.

– Asiakastilaisuudet ovat erittäin kysytty tuote. Nykypäivänä tarjoan mahdollisuutta niin yrityksille kuin yksityisille ihmisille elämyspalvelua, joka on satavarmasti jokaisen euron arvoinen. Nelivetoinen ja turboahdettu täysiverinen A-ryhmän ralliauto pitää huolen siitä 1-50 henkilön ryhmät saavat vastinetta rahoilleen. Alamme lähiaikoina elää hetkiä, jolloin mm. pikkujoulut alkavat painaa päälle. Mikä olisikaan parhain tapa startata siihen kuin antaa yrityksen henkilökunnalle adrenaliinipiikki istuttamalla ne rallisprintin vuoden 2003 Suomen Mestarin jousille, markkinoi Könönen rallikyydityspalveluaan.

Lisätietoja Ari Könösestä sekä hänen rallikyydityspalveluistaan löydät internetistä osoitteesta www.jkl-autovaruste.com. RAN rallispecialin incar -videot ovat alkuviikosta myös nähtävissä samasta osoitteesta.

Ari Könösen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net