Kaksikierroksisen kilpailun avauskierroksella kilpailun johtoaseman ottanut Könönen leikkasi rohkeasti radan viimeiset mutkat siten, että sisäheinikossa vaanineet kivet muuttivat pyörien aurauskulmia. Vasta toisen kierroksen lähtökiihdytyksessä Könönen huomasi aurauskulmien muutoksen hänen Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautonsa vikuroidessa rallibaanalla. Könönen teki minkä pystyi, mutta jäi lopulta 0,35 sekuntia Mäki-Ikolan nopeimmasta ajasta. Vastaavasti kolmanneksi ajanut Kari Kytölä jäi Könösestä lähes sekunnin. Kakkossijaan jyväskyläläinen oli silti tyytyväinen.
– Huolimatta runsaasta irtosorasta onnistui avauskierrokseni kohtuullisesti. Radan loppuvaiheilla yritin ehkä hieman liikaa ja liian ahne ajolinja kostautui renkaisiin kohdistuneilla kovilla kiveniskuilla. En kuitenkaan uskonut osumien vaikuttaneen aurauskulmiin eikä siten huoltotauon aikana kukaan tiimimme jäsenistä tarkastanut renkaiden suuntausta vaan keskityimme keräämään latausta toista kierrosta varten, kertoi Könönen.
– Vasta toisen kierroksen ensimmäisessä kiihdytyksessä huomasin aurauskulmien olevan pielessä. En kuitenkaan luovuttanut vaan ajoin sen minkä vikuroivalla autolla pääsin. Tänään se ei kuitenkaan riittänyt toista sijaa korkeammaksi, joten siinä mielessä hieman harmittaa. Nyt laitetaan palkinto arvoisalleen paikalle palkintovitriinissä ja aloitetaan valmistautuminen tulevana viikonloppuna Huittisissa ajettavaan ralliautoilun SM-sprintin finaalikilpailuun, psyykkasi Könönen itseään.
Lopputulokset RUoveden rallisprint:
1. Hannu Mäki-Ikola, Mitsubishi Lancer Evolution, 2.23;70mins
2. Ari Könönen, Mitsubishi Lancer Evolution, +0.00;35sec
3. Kari Kytölä, Mitsubishi Lancer Evolution, +0.01;27sec
Lisätietoja saat Ari Könösen kotisivuilta osoitteesta www.jkl-autovaruste.com.
HUOM HUOM! Lisäämme maanantaina Könösen kotisivujen rallivideoihin kuluneen syksyn incar -videot (3kpl)!