– Meillä oli tänään ongelmaton ja täydellinen kilpailupäivä. Ralliautoni, tiimi ja tietysti me kuljettajat teimme kaikki virheettömän suorituksen. Kaikki kävi kuin elokuvissa, kertoi 25-vuotista autourheilu-uraansa juhliva Könönen.
Kilpailunjärjestäjä, Petäjäveden Urheiluautoilijat oli laatinut vaativan viiden erikoiskokeen mittaisen reitin, jossa kilpailijat saivat mitata paremmuuttaan vaativilla ja silti sopivan nopeilla erikoiskokeilla. Loppuviikon jatkunut pikkupakkanen oli kovettanut tiestön erinomaiseen rallikuntoon ja näin Petäjäveden ympäristössä saatiin kaasutella hieno sekä vauhdikas talviralli. Reitti sai kiitosta Könöseltä.
– Ennen rallia oli pelko lauhan kelin sulattavan tiestön keväiseen kuntoon ja pelkäsimme kisasta tulevan kesäinen soraralli. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt ja saimme kurvailla kuluvan kilpailukauden parhaimman rallin – myös olosuhteiltaan. Myös kilpailun aikataulu oli hienosti laadittu eikä kilpailijoiden tarvinnut turhaan odotella lähtöä saatikka palkintojenjakoa, kiitteli Könönen Petäjäveden Urheiluautoilijoiden työtä.
Helppoa voittoa ei ole olemassa
Vaikka noin 54 erikoiskoekilometrillä Ari Könönen saavutti vajaan minuutin voiton, ei menestys tullut helpolla. Taustalla on paljon kantapään kautta opittua ja tehtyä työtä. Oppirahat on Könönenkin pitkän ralliuransa aikana monesti maksanut.
– Kilpailukeskuksessa usea kanssakilpailija tuli onnittelemaan helposta voitosta. Mielestäni voitto ei ollut helppo, sillä ralliautoilu on monen osa-alueen summa ja töitä on tehtävä ratin väännön lisäksi myös auton tekniikkapuolella. Tällä kertaa kaikki palapelin osaset loksahtivat kohdalleen ja tulosta tuli. Hattua täytyy nostaa myös Anssi Tawastille ja Minna Lindroosille, joiden suoritus kaksivetoisella ralliautolla on vertaansa vailla. Tauon ralliautoilusta pitänyt Minna Lindroos näytti kaapin paikan monelle miehelle ja Anssi alitehoisella autollaan ajoi jälleen miehekkään tuloksen, jakoi Könönen tunnustusta kanssakilpailijoilleen.
Könösen vauhtiviikonloppu jatkuu huomenna Orivedellä ajettavassa Exide rallisprintissä. Vielä ei Könönen tiedä kummalla ralliautolla hän osallistuu menestyksekkään talvikautensa päättävään kilpailuun.
– Olen ajanut rallisprinttejä A-ryhmäläisellä Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautollani ja ralleja kahta kehitysversiota uudemmalla. Viikko sitten kärsimme Keuruun rallisprintissä omituisesta moottoriongelmasta emmekä kuluneen viikon aikana ole suoranaisesti vikaa saatikka ratkaisua ongelmaan löytäneet. Jostain syystä auton moottori käy välillä vain kolmella sylinterillä ja se luonnollisesti vaikuttaa negatiivisesti kilpailusuoritukseen. Kuluneen viikon aikana vikaa ei ole esiintynyt, joten täytyy kai illalla heittää kolikkoa kummalla autolla huomenna Orivedellä ajamme, mietiskeli Könönen.
Lopputulokset IX Kyläseppä ralli, Petäjävesi
1. Ari Könönen & Jari Niiranen, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 27.22;7
2. Anssi Tawast & Antti Selivaara, Opel Kadett GSi, +48,1 sek
3. Minna Lindroos & Johanna Leppämäki, Honda Civic Type-R, 51,0 sek